lauantai 3. syyskuuta 2011

Ja se hemmetin paikkamakuu..

Niin, taas jäi ykkönen siitä kiinni. Eikä Kooa edes lähtenyt, joten voi olla hieman tyytyväinen suoritukseen. Alku oli todella lupaavaa, Kooa ei edes piippaillut. Istui rauhallisesti vieressä, ehdin jo innostua. Vieressä oleva dobermanni jäi todella vinoon makaamaan ja tuijotti Kooaa. Otin kaksi askelta niin eiköhän tuo ollut noussut istumaan. Perhana. Näköjään meidän paikkamakuut on kiinni siitä että viereiset koirat osaa käyttäytyä normien mukaan :( Ei hyvä juttu ollenkaan.

Kehänauhalle päästyä tuomari sanoi että minun pitää jäädä siihen vahtimaan Kooan suoritusta, jos lähtee niin käydä ottamassa kiinni. Eipä lähtenyt vaan kävi uudestaan makaamaan rauhallisesti. Kysyin tuomarilta vielä jälkikäteen että miksi meni nollille vaikka Kooa ei liikkunut. Sanoi että pitäisi ehtiä piiloon, silloin voisi saada vielä pisteitä istumisesta. Säännöistä en tällaista kohtaa löytänyt, onko tulkintakysymys vai enkö osaa lukea sääntöjä oikein? Myös sanoi Kooan käyttäyneen rauhattomasti. Ja hitot, näin rauhallisesti Kooa ei paikkamakuussa juuri ole ollut. Mennyt mikä mennyt. Mutta Kooa pysyi sentäs eikä häirinnyt muita :)

 Kooa vahtii että Hippu paikkamakaa oikein

Siinä sitten odoteltiin ja sanoin Henrillekin että et varmana ota kuvia, menee kuitenkin suoritus pieleen. Mutta Kooa yllättikin, osassa positiivisesti ja parissa liikkeessä sattui jotain outoa viirausta.

Seuraaminen oli 8. Siis parasta Kooaa tähän mennessä, jossain sentäs harjoittelu näkyy! Lopun juoksu osuus meni turhan lähelle telttaa ja siitä Kooa häiriintyi.

Maahanmeno, luoksetulo ja seisominen 10!! Seisomisessa etenkin hurja paraneminen.

Nouto 8,5. Tulikohan vinoon? En muista mistä pisteet.

Kaukot 7. Meni joko liikkeenohjaajan käsimerkistä maahan vikassa osuudessa tai sitten muuten vaan laiskotti.

Hyppy 7. Perhanan laiskimus taas kopsautti jaloilla hyppyä. Ja muutenkin hyppäsi todella laiskasti. Tähän siis jatkossa lätkätreeniä että hyppäisi kauemmaksi hypystä.

Kokonaisvaikutus 8 ja pisteitä 146. Saatiinhan me Imatran Kennelkerholle pronssia joukkuekisasta :) Tosin Kooa ei osallistunut pistelaskuun, meillä oli huonoin tulos. Nyt Kooa huilaakin tokosta pienen hetken. Keskitytään ensiviikolla agilityyn ja ehkä jopa hakuun. Tai no, ajattelin kyllä käydä yhdissä tokon ohjatuissa ottamassa häiriötä ;)

Kooan PM pronssi pysti hyvästä yrityksestä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti