torstai 27. helmikuuta 2014

Aurinkoa




Kiva kuvata koiria kun on valoisaa :) Ja ulkoilukin tuntuu mukavammalta kun mennään kesää kohti. Rinille myös ammuttiin nyt ensimmäistä kertaa. Menin Kooan ja Rinin (hihnassa) kanssa kauemmaksi ja kun laukaisu kuului niin Kooa lähti tarkastamaan tilannetta ja Rin ei edes huomannut koko laukausta.. Oli kyllä tosi hento napsaus omaankin korvaan. Tänään toisen kerran, Turo ja Rin leikki lähempänä. Kaksi laukausta eikä kumpakaan reagoinut mitenkään :)

Rin hommissa

Tänään kävimme siis lenkillä Tuijan ja Turon kanssa. Kooa ja Leksa olivat karanteenissa takapakseissaan. Nätisti koirat leikkivät ja nyt Rin osaa jo pitää vähän puoliaankin. Napakka tyyppi siitä on kasvamassa. Tuija opasti myös meille makkararuudun tekoa ja jälkialkeita. Ei mennyt Rinillä kauaa ruudussa kun keksi mitä täällä metsässä oikein törrötetään. Ensin tarjosi siis rauhoittumista ja sitten perusasentoa. Nakit löytyivät yhdessä hujauksessa :) Lenkin jälkeen oli Kooan vuoro kuunnella pauketta. Se pösilö vaan menee sekaisin jo starttarin näkemisestä. Tuijotaa sitä maanisesti. Tietäen että Kooan vire pomppaa laukauksista varustauduin kourallisella nakkia, jota Kooa sai syödä laukauksen kuultuaan. Kaksi ekaa vinkui, pieni tauko ja kaksi seuraavaa oli hiljaa ja paremmin kuulolla.

Rin ja Turo
Leksaa pitikin vähän mielistellä

Sitten oikeisiin treeneihin! Kooa teki peekoota. Ensin juoksusta seisomista. Jos oli pallo kädessä niin seuraaminen oli hyvin pomppuisaa ja vinkui, eikä pysähtynyt kunnolla, pallo ilmeisesti veti eteenpäin. Kun jätin pallon takapalkaksi niin johan kaikki parani! Juoksusta maahan menossa alkuun meinasi peppu jäädä pystyyn. Saisi olla nopeampi. Sitten taas kapulan heilutteluita ja noutoa matalalla esteellä. Nyt sai nakkia kontaktista ja kun palautti kapulan niin rauhallista silittelyä ja kehumista. Seuraava hyppynouto menikin jo paljon rauhallisemmalla asenteella :) Sitten metristä ensin pari nakkihyppyä ja sitten kapulan haku. Tämä meni myös oikein hyvin. Pitkät matkat niin esteelle kuin kapulallekin. Palloleikit ulkona treenin päätteeksi.



Tuija häiritsi Rinin perusasentoa, hyvin pentu tsemppasi. Pienet seuruut ja sitten leikkiä. Parit luoksetulot ja taas leikkiä, mutta nenä vei taas muualle. Alkuviikosta Rin kävi myös ensimmäisellä hihnalenkillä Kooan kanssa. On aika homma hallita kahta koiraa! Tai no yhtä, Kooa osaa onneksi kulkea hyvin.. Rin taas poukkoilee minne sattuu. Kävelimme tarkoituksella uuden Prisman rakennustyömaan ohitse. Rin ei välittänyt nyt kaivinkoneista tai muista vermeistä, seurasi Kooan esimerkkiä. Käytiin Rinin kanssa viime viikolla kahdestaan katsastamassa työmaata. Silloin meno oli hurjempaa ja Riniäkin jännitti. Ihan aidan vieressä oli kaivinkone, kuorma-autoja, moottorisaha, miehiä ja vaikka mitä. Taustalla myös kova meteli muista koneista.

Tosi jännä juttu sattui myös kotipihassa. Henri oli aiemmin heittänyt pallon katolle, joka sinne sitten jäi. No, nyt kun on lumet sulaneet niin pallokin löysi tiensä takaisin maan pinnalle. Huomasin pallon ja päästin Rinin ulos, katsellen mitä Rin tuumaa. "OMG! Mikä tuo on! Se varmasti syö minut!" tuumasi Rin ja pakeni terassin toiseen päähän. Sieltä kurkki palloa ja meinasi välillä mennä terassin alle piiloon. Hetken annoin Rinin pähkäillä pallon olemassaoloa ja sitten päästin Kooan pihalle. Sieltä se Rinkin sitten uskalsi tulla katsomaan hurjaakamalaa palloa :)

Rin agiepiksissä. Kuva Laura.
Siinä se vaan ottaa rennosti! Kuva Laura.
Ja jotta kuvia ei olisi liian vähän, niin tässä hieno yhteiskuva iltatreeneistä :)

maanantai 24. helmikuuta 2014

Ihana Rin ja.. no.. onhan se Kooakin aika ihana :)

Otsikkoon meinasin Kooasta alkuun laittaa jotain ihan muuta mutta toisaalta vaikka Kooa välillä hermoja raastaa niin osaa se silti aika ihku olla. Nyt on siis tuttuun tapaan toivoton olo Kooan vinkumisen kanssa. Onneksi on pari koulutusta tulossa.. Mutta sitten taas Kooa on niiiin ihana Essin kanssa leikkiessään. Tai siis Essi leikkii ja Kooa joutuu olemaan mukana, mikä ei tosin Kooaa kummemmin haittaa :) Essi oli vanhempieni luona yökylässä ja kun tuli kotiin niin otti heti valkoisen käsilaukkunsa. Ihmettelin että miksi ihmeessä Kooa seuraa Essiä kuin hai laivaa. Mutta sitten tajusin! Kooa muistaa että Essi säilyttää laukussaan taskulamppua, jota Kooa rakastaa <3


Sitten leikittiinkin junaleikkiä, tuoleista tehdään juna, jota sitten pitää ajaa. Pysähtyä asemilla jne. Ja Essi tietenkin halusi Kooan mukaan ja kun tuli Essin vuoro siirtyä kuskiksi niin laukku meni Kooan haltuun.

Tyytyväinen lampunvartija
No mutta mikä Kooassa hermostuttaa? Siis se ääntely. Tokoon menee hermot, joten olen yrittänyt keksiä jotain ei niin tokomaista. Kooalle on tehty häiriöseuraamista, jonka klaaraa hyvin. Samoin häiriökäskytettynä kaukot menee hyvin. Ohjattua tein niin että Laura ja Tuija seisoivat haettavien kapuloiden lähellä. Kooa ei lähtenyt taaskaan merkiltä vaan muuten vaan. Tässä kuului jatkuvasti lähetyksessä "viu". Ja sitten merkki oli unohtunut sivuun niin vasemmalle lähetettäessä tarjosi sitä ensin ja sen korjauksessa tuli enemmän ääntä. Tähän väliin tunnari niin että Kooan piti ensin hypätä esteen yli. Onnistui ongelmitta :) Eikä Kooa pöhähdellyt hypyssä yhtään! Piti keskittyä pikkukapulan kanssa. Sitten seuraavaksi taas ohjattua, tälläkertaa kokeilin mitä frisbee tekee palkkana. No se tekee ääntä! "Viu" vaihtui "Vuff":iksi. Mitä tämän kanssa nyt oikein tekisi..

Bongasin että IPKY järjestää PM-hakukokeen toukokuun lopulla ja hieman polttelisi osallistua.. Ei niinkään sitä HK3:sta hakemaan, enemmänkin vaan että tietäisi mitä treenata kesällä. Eikun vaan hallille hiomaan pk-hyppyä. Tästä saatiinkin monta lähes äänetöntä toistoa, ei ihan maksimikorkeudella. Sitten taas sitä ohjattua. Ja kappas, havainto nro 39201, Kooa tekee hallissa hiljaa ohjatun kun paikalla ei ole muita..

2kg kapulajumppaa. Se on ISO!
Ja miksi Rin on taas niin ihana? Ei siksi että se on mahdottoman hauska ja pätevä treenikaveri tai että se keksii vaikka mitä ihmeellisimpiä juttuja ja sillä on vielä ihana pentuturkkikin. Vaan siksi että kävimme agiepiksissä ja alkuajatus oli että mitähän tästäkin tulee, niin Rin räjäytti pankin ja tarjosi lähes heti rauhoittumista <3 Ensimmäinen ajatus oli että "Mitä ihmettä sinä teet?!?" kun kaiken hälyn keskellä Rin kävi pötkölleen ja otti kontaktin :) Teki myös tosi hyvin perusasentoa ja muita temppuja. Sitten vaan tarjosi itse rauhoittumista, eikä välittänyt vaikka muut koirat tulivat jopa lähelle nuuhkuttelemaan. Ihana tyyppi! Tavattiin myös lähes samanikäinen bortsupentu Classy ja Rin-räyhähenki taas pisteli vähän liian rajua leikkiä.. Kame-veli oli superinnokas ja kävi tuntia aikasemmassa epiksissä, joten Kamea ei nähty mutta onneksi käytiin viikolla Kamea tapaamassa :)


Ennen agiepiksiä käytiin näyttelytreeneissä pyörähtämässä ja oli tarkoitus ottaa sieltä häiriötä. Mutta suunnitelma vaihtuikin kun toisella puolella parkkipaikkaa oli menossa ulkojäällä jääpallon MM-kisat. Lähdettiin hiljalleen lähestymään tuota meluisaa paikkaa ja ihmetystä aiheuttivat kuulutukset, kovaääniset SUOMI! -huudot, kellon kilkatukset ja korkealla liehuvat liput. Nämä kaikki selvitettiin ja katseltiin hetki verkon takaa peliä. Sitten kierrettiin vielä näyttelyharjoituskoirakot. Täällä Rin ei malttanut juuri tehdä mitään temppuja, ilmeisesti liikaa häiriötä vielä pienelle.

Rin 15 viikkoa ja 8,1 kg
Ja vielä tänään Nano-bortsun kanssa lenkille, ekaa kertaa Rin ja Kooa olivat mukana yhtäaikaa. Ja oli kyllä menoa! Onneksi tällaisia yhteislenkkejä ei juuri harrasteta, ei niinkään seuran takia vaan aikamoista vauhtia koirat menivät :) Rin on vielä vähän liian pieni. No, piti pintansa Nanon kanssa aika hyvin ja Nanokin meinasi joutua murahtamaan pariin kertaan kun Rin niin hanakasti roikkui poskikarvoissa.. Ja välillä Rin oli ihan ihmeissään että mihin Kooa ja Nano hävisivät. Ja toki harmitti kun ei meinannut menossa pysyä mukana..

Karvat pystyssä ja väsyttää lenkin tiimoilta

maanantai 17. helmikuuta 2014

14 viikkoa täyttä tohinaa

14 viikkoa ja 7,3kg
Viikonloppuna otin taas asiakseni käydä agilityhallilla tekemässä agilityjuttuja. Eli siivekkeiden kiertoa ja putkessa rallatusta. Taas alkuun keskeltä läpi ja kiertoa. Rin muisti hyvin miten homma pelittää. Kokeilin sitten takaakiertoa, ei tarttenut kun vähän näyttää niin toimii tosi hienosti! Tämähän oli helppoa :D Putkeenkin osasi mennä ilman sen kummempaa putken esittelyä. Kohta varmaan voisi pistää putkea vähän mutkalle. Toisella kerralla vähän tokojuttuja ja muuta hömppää.



En edes muista mitä Kooa teki. Varmaan merkkiä lelupalkalla. Illalla vielä treenit kera treenikavereiden. Nyt Kooalle otin kokeenomaisen treenin, ei ollut kuitenkaan ihan kokeenomainen kun ääntelyyn meni hermot ja piti kieltää.. Seuruu oli ok, teki paikallakäännöksetkin ihan ok. Sitten zeta, ei vinkunut ja teki kaikki asennot :) Ja sitten ruutu.. Ei kestä merkillä odotusta, nykii ja sitten kun lähettää niin kuuluu "piu!". Onneksi ei sentäs "RÄYH!" mutta ääni kuin ääni. Sain sitten menemään lopuksi hiljaa ruutuun. Sitten tunnari joka oli tosi hieno. Ja ohjattu.. taas ääntelyongelmia :( Eli jatketaan taas jollain mallilla, en ainakaan voi kokonaisina liikkeitä ottaa. Ehkä kuitenkin oikeaan suuntaan ollaan menossa kun kerta äänet on pienentyneet.. Tälläkertaa leikitinkin Kooaa ulkona.

Kooakin pääsi seisomaan, seinä vaan loppui kesken..
Rin teki hallilla hieman kapulan nostoa ja uudella tasapainotyynyllä pyörimistä. Sitten rauhoittumista niin että oli kaksi koiraa hallissa myös. Jonkin aikaa jaksoi kiskoa ja huutaa mutta rauhoittui lopulta tyynylle. Pääsi vielä pullakesteille halliin (kiitos Lauralle!) ja pötkötteli hyvin vieressä. Lopulta vielä lenkki Leksan ja Turon kanssa, Rin osasi käyttäytyä hyvin eikä hirmuisesti poikia häirinnyt.

Sunnuntainakin treenattiin. Kooa teki pk-juttuja. Ensin kunnon lelurallit ulkona. Sitten pk-hypyllä perusasentoa ja kontaktin ottoa, kapulan heiluttelua ja heittoa ilman hakua. Hypätessä taas pöhähti mutta kun lähetän sivusta hyppäämään edestakaisin niin hyppää paljon paremmin. Hypyt on parempia myös silloin kun matka on toooosi pitkä. Sitten juoksusta seisomista, tarttee lisää kotitreeniä. Rin teki vaan rauhoittumista ja pääsi leikkimään Nanon kanssa :)

Tänään käytiin taas junaa katsomassa. Aulassa leikkivät lapset aiheuttivat pöhinää mutta hetken päästä huomasi lapset vaarattomiksi. Juna pelotti mutta ei yhtä paljon kuin viime kerralla. Laiturilta löytyi mukavia koiraihmisiä rapsuttajiksi. Sorsatkaan eivät pelottaneet enään, sorsien kakka vaan kiinnosti enemmän..

Essillä on hyviä juttuja koirien kanssa puuhaillessa:
  1. Essi: "Rinillä on terävät hampaat" Minä: "Aijaa, no onkos Kooallakin terävät hampaat?" E: "Ei. Kooalla on oikeat hampaat."
  2. Lenkillä kun Kooa vetää pulkkaa hihnassa. E: "Äiti, päästä irti. Haluan juosta kilpaa!" Ja sitten kun päästin lentokentällä Kooan vetämään ilman hihnaa niin, E: "Äiti, älä voita meitä. Ikinä!" Huutaen kun menivät Kooan kanssa edellä..
  3. Essi hokee Rinille usein "Opit kyllä leikkimistä, älä huoli"
  4. E: "Äiti saanko leikkiä Rinin kanssa?" M: "No tietenkin saat." Hetki tohinaa, sitten Essi kurkistaa oven raosta, "Rin haluaa leikkiä yksin."
  5. Ja edelleen kun tulen kotiin niin Essi huutaa "Äiti, täällä on pieni pentu!" :D

Miun pentu on kadonnut :( 9 viikkoa - 14 viikkoa

perjantai 14. helmikuuta 2014

Rin puuhastelee

Iiiks! Nyt se on alkanut, mörkökausi! Rin on selkeästi varautuneempi useita asioita kohtaan. Kooan kanssa on uhmakkaampi mutta yksin ollessa pupu menee pöksyyn. Pikkupentuna hieman arasteli autoja mutta tänään lenkillä (Kooa mukana) tuijotteli jo aika voimakkaasti ohi ajavia autoja ja oli pientä hyökkäilyn aietta. Hetken katselin mikä on homman nimi ja sitten kielsin autojen vahtaamisesta.

Tällä viikolla Rin on vieraillut myös juna-asemalla maanantaina ja tänään. Ensin palloiltiin hetki odotusaulassa ( ruuhka, taisi olla ehkä kolme ihmistä meidän lisäksi) ja sitten mentiin pitkät portaat ylös laiturille nro 1. Eli siis Imatran ainoalle laiturille :D Rin teki hieman perusasentoja ja muita juttuja. Junaa kummasteli ja etenkin siitä tulevia ihmisiä matkalaukkuineen! Seuraavaksi lenkille, jonka varrella Rin kohtasi; bussin, pelottavan parven sorsia (aikaameekaameekaamee! tuumasi Rin), useita pyöräilijöitä (näitä piti vähän säikkyä alkuun), tunnelista menoa, ihan autotien vieressä kävelyä ja sillan ali menemistä. Paljon uutta kun ollaan pääasiassa lenkkeilty siellä missä Rin saa rallattaa vapaana :) Kooaa ei niin mikään kiinnostanut, ei edes sorsat. Sorsia kiinnosti taas koirat  ja vaappuivat kaakattaen kohti.

Tänään Rin säikkyi junaa, mutta kun juna oli paikallaan tai poissa niin ei pelottanut enään yhtään. Ihmisiä ei nyt niin paljoa enään väistänyt. Matkalaukut olivat edelleen kummallisia. Käytiin myös kahden käynnissä olevan bussin vieressä ihmettelemässä. Ja taas sama lenkki, sorsat eivät enään olleet kovin kummallisia. Lenkin jälkeen päästiin vielä toisen kerran junaa katsomaan. Nyt Rin leikki myös laiturilla ja leikkikin tosi hyvin :)

Rinin NOT cool-lista
  • Junat
  • Perässä vedettävät matkalaukut
  • Miehet! 
  • Haukkuvat koirat tai muuten vaan isot koirat
  • Kuulutukset juna-asemalla

Olen kotona opettanut Riniä rauhoittumaan, tai ainakin makaamaan paikallaan, tietyllä patjalla. Nyt otin sen myös halliin mukaan. Rin oli hihnassa, koska Essi leikki tokolaatikolla aka lelukopalla ja siellähän on tietty paremmat lelut kuin miulla. Nopeasti Rin hiffasi taas jutun juonen ja makoili patjalla. Tajusin myös että ehkä olen vähän unohtanut leikkiä Rinin kanssa kun leikki on vähän takkuillut. No nyt leikki tosi hyvin :) Toisella kertaa Rin tuli halliin kun bortsut Liina ja Leksa oli hommissa. Hirveää älämölöä piti ja kiskoi kovasti toisten luokse. Sitten huomasi että ei pääse ei, patjalle vaan pötköttämään. Näitä pitää tehdä PALJON lisää..


Rin 13 viikkoa ja kurkkuherkku

Kooa noin 15 viikkoa ja kurkkuherkku

Annoin Rinille kurkun palasen yhtenä iltana. Tein omat iltaeväät ja suuntasin sohvalle, kattelin että vieläkö se sitä kurkkua jäystää. Nautiskelin omat eväät ja sitten tuli SE FIILIS. "Nyt on liian hiljaista!" Rin jäystää vieläkin jotain häkissä. Menin katsomaan niin salmiakkiahan se yritti syödä :D Puolet oli saanut jo syötyä..

Ei oo pissoja tullut sisälle muuta kuin yöllä tai meidän töissä ollessa :) Ja kerran vaan olen Rinin kylppärin pedin pessyt viikon sisällä. Pyytää tosi hyvin ulos ja pidätyskyky on jo selkeästi pidempi kuin tunti. Kovasti käyttää vielä ääntään, sellaista hassua urahtelua pitää kun esimerkiksi Kooa nauttii aamurapsutuksista. Ja pyörii meidän ympärillä. Osaa nukkua aamulla eikä vouhkaa ennen aamuruokaa :) Yksi ilta miulta tippui juustoa vähän lattialle. En halunnut että Rin oppii syömään "pöydästä", joten heitin juustonkappaleen Kooan nenän viereen. Kooa oli niin sikeässä unessa ettei edes herännyt. Rin kyllä huomasi mitä tapahtui. Varovasti kaartaen hiipi Kooan eteen ja kävi makaamaan nenä lähes Kooan nenään kiinni. Sitten lipaisi Kooan kirsua. Kooa säpsähti hereille, huomasi juuston ja söi sen hyvin vikkelään :)

Tehokaksikko

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Ja pyykkikone laulaa..

Söpöläinen <3
 Siis oon nyt pennun tultua pessyt enemmän koiranpetipyykkiä kuin koko Kooan aikana yhteensä! Menee hermot kun pentu on joinain päivinä pissinyt kolmelle pedille, eli siis kaksi koneellista pyykkiä. Ja seuraavana päivänä taas uudestaan.. Nyt olen unohtanut kaikki kauniit ja kultaiset säännöt ja jos olen ollut lähellä kun Rin on pissaamassa pedille niin niskavilloista olen sen sieltä pois kiskaissut. Kerrankin käveli suoraan häkkiin ja pissi sinne. Raivostuttavaa!! Nyt onneksi on oltu pari päivää ilman pyykkiä. Rin myös todella näppärästi menee takaoven eteen pyörimään ja pyytää ulos. Tosin nyt on esiintynyt sitä että 15 minuutin välein pyydetään ulos..

Pitäisi varmaan kysellä joltain neuvoa jäljen opetteluun. Itse en tiedä tästä lajista mitään mutta hurjan tehokkaasti Rin nuuhkuttaa kaikkea. Halleissa menee nenän kanssa paljon, niin paljon että harkitsen kohta liinaan laittoa ettei tarttisi kuuroille korville huudella. Uusissa paikoissa myös menee nenä maata pitkin. Miksi en siis käyttäisi tätä innokkuutta hyödyksi :) Jos meinaan Kooan kanssa EK-puolelle mennä niin pitää joka tapauksessa opetella jälkien teko. Se vaan jotenkin kuulostaa niiiiin tylsältä :D

Rin haluaa leikkiä, Kooa poseerata

Ollaan siirrytty jäälenkeiltä metsään, Kooa tykkää selkeästi enemmän mennä metsässä. Ja Essi on pulkassa mukana :) Saapahan Kooakin vetoharjoitusta.

Vauhtimusmaksimus

Essi tykkää "heittää" Kooalle lumipalloja

Taas on paljon treenattu. Kävin jopa agilityhallissa tekemässä Rinille agilityjuttuja. Tehtiin siivekkeen kiertoa, silleen esteen läpi ja molempiin suuntiin kierrot. Se toinen siis, ei takaakiertämistä tai mitä termit nyt lieneekään. Sitten myös putkeen menoa, Rin menee nyt jo kehoituksesta itse putkeen :) Reipas tyyppi! Sitten on tehty muita perusjuttuja halleissa. Uutena on lisätty perusasentoon jo nyt häiriötä, miksi turhaan sitä pelätä. Häiriö on kuitenkin vaan ohikävelyä ja kumartumista, hienosti Rin pitää kontaktia :) Ja leikitty, tosin nenä vie välillä voiton leluista.

Rin on myös oppinut
  • Hyppäämään sohvalle, prkle!
  • Menemään vatiin ja etutassupyörähdyksiä vadin päällä
  • Rauhoittumaan tietyllä alustalla
  • Kaivamaan pihalla, prkle!
  • Kävi hihnalenkillä Kooan, Leksan ja Turon kanssa mallikkaasti


Nyt olen Kooalle ottanut merkkiä uudella käskyllä treeneihin mukaan. Enimmäkseen on tehnyt merkkiä niin että siellä on lelu odottamassa. Ja välillä olen kertonut Kooalle että tehdäänkin zeta ja vaihdettu lennosta. Hyvin on Kooan ääntelyt pysyneet poissa :) Hypyssä myös ääntelyt vähentyneet. Rallytokolla olemme myös usein aloittaneet omat treenit, toimii hyvin väsytyksenä :) Alokasluokka menee aika hyvin, sivulletulot suoraan tai kiertämällä  tuottavat hieman ongelmia. Ja lennosta seuruuseen lähtö.. Ja tietty se että joutuu tekemään kaikki liikkeet hihnassa! Hitosti lisää haastetta. Tiistaina olimme ohjatuissa tokoissa pitkästä aikaa. Ja voi että! Kooa oli upeasti kuulolla! Ihan ihmettelin kun napitti kokoajan vierellä, tarkkaavaisena muttei ylivireisenä. Ja superyllätys oli kun muut tekivät luoksetuloa niin Kooa keskittyi kaukoihin paremmin kuin koskaan! Ei jäänyt jumittamaan yhtään.

Nyt pätevä Rin bongasi pudonneen hanskan!


13 viikkoa ja 6,6 kg

maanantai 3. helmikuuta 2014

Rokotukset

12 viikkoa ja 6,3kg
 Nyt se on ohi, 12 viikkoa saavutettu! Tähän mennessä olisi pitänyt tehdä vaikka mitä ja aika paljon ollaan tehtykin. Muutamaan kertaan ollaan käyty kaupungilla kävelemässä, Imatralla, Lappeenrannassa ja Kouvolassa. Viimeisimmässä reissattiin hissillä ja käveltiin metalliportaita ylös. Portaat olivatkin aika jännät mutta pienellä kannustuksella Rin pääsi ylös asti :) Koirakavereita Rin on tavannut useita, pääasiassa bortsuja. Tänään törmättiin jäällä Topi-setteriin, joka oli alkuun tosi hurja Rinin mielestä. Kooa paikkamakuuseen ja Rinin kanssa katsomaan hurjaa Topia. No ei se ollutkaan niin hurja sitten. Rokotuksia Rin ei edes huomannut.

Kumman lelu onkaan parempi..

Essi vahtii että Kooa leikkii omalla ja Rin omalla lelulla, koirat siis haluavat leikkiä toistensa leluilla..
Ihana kun ei ole niin kovasti pakkasta! Rin on päässyt paljon lenkkeilemään ja Kooa vetämään Essia pulkassa. Kouvolassa kävimme koirapolulla ja samalla Rin harjoitteli luoksetuloja. Voisi harjoitella vähän useamminkin, ei tule tuhatta ja sataa ekasta Riiin! -huudosta. Vihellys toimii hyvin, tosin silloin Rin voi hyvinkin ottaa mallia Kooasta. Onneksi ei törmätty kuitenkaan muihin koiriin lähemmin. Kouvolassa Rin ja Kooa olivat myös teljettyinä alakertaan, erikoisen portti/levy-viritelmän taakse. Ettei tartte kaikkia mattoja poistaa. Rin tietenkin keksi kaikenmaailman konstit miten päästä portin raoista portaita pitkin ylös. Nopeasti tajusi, ettei kannata näyttäytyä, joutuu vaan takaisin alakertaan. Jäi siis nukkumaan porrastasanteelle <3 Silti pissi kahdelle matolle ja tuhosi alakerran vuodesohvaa..

Kooan kanssa ollaan nyt treenattu ohjattua, vähän vaihtelua taas. Tänään ensin normaalietäisyyksillä. Kooan vaan laitan johonkin odottamaan ja siitä lähetys, ei merkkiä tai perusasentoa. Kapulat vien satunnaisessa järjestyksessä ja Kooa ei hae aina ensin vietyä. Seuraavaksi kapulat tosi kauas ja sitten tosi lähelle. Nyt ei kertaakaan lähtenyt väärälle, pari pientä vinkaisua lähdöissä kuului. Näistä keskeytin ja pyysin uudestaan. Nyt Kooa oli väsynyt. Viimeksi ei ollut ja vinkua tuli paljon enemmän, vingusta keskeytin ja kokeilin ottaa Kooan "rankaisuksi" seuraamaan. Palkkaa sai satunnaisesti.

Rallytokoratoja ollaan myös tehty. Hitsin hauskaa! Jotain uutta, missä sekä koira että ohjaaja joutuu miettimään. Tässä tarvitsee ohjaaja enemmän opettelua kuin koira. Ainakin alokasluokassa, muita luokkia varten pitää Kooankin opetella vähän uusia juttuja. Eiköhän me tässäkin lajissa startata joku päivä kisakentällä :)

Kouvolan reissulla tavattiin myös Rinin sisko Rauha ja omistaja Jere. Päästiin Seurakoirakerhon halliin treenaamaan, jee! Ensin Rin ja Rauha pääsi telmimään hetkeksi keskenään. Sitten Kooa teki kisamaiset treenit, olin leikittänyt Kooaa hetken aikaa ulkona. Komennossa halliin ja heti huomautus vinkumisesta. Järjestyksenä seuruu, Z, hyppy, ruutu ja tunnari. Jere antoi kaikkiin "Liike alkaa, käsky!" -käskytyksen, eli Kooalle "pahin" käskytys, tietää vauhtiliikkeitä. Tätä käskytystä ollaan myös omissa treeneissä tehty pidemmän aikaa merkityksettömäksi.

Seuruu oli hyvä ja hiljainen, mitä nyt perusasennot ei toimineet. Eikä Kooa jostain syystä vaan kyennyt seuraamaan täyskäännöstä vasemmalle. Ei mitään hajua miksi näin. Zetassa taas toimin hiton hyvin kun liikkeelle lähdettyäni vasta mietin että "Aaargh, mitä käsken ekaksi! Ei maahan, sen teen aina. Istuminen! Se on vaikein!". Ei siis kovin järkevää ja eihän se istunutkaan. Virittely toimi, Kooa ei vinkunut lähdössä. Hyppy oli myös loistava! Ihan pieni pöhäys taisi tulla ekassa alastulossa. Muutoin tosi nätti :) Ruutua ei olla tehty kokonaisena piiiiitkään aikaan. Taas meni melkein äänettömästi. Pieni pihaus pääsi ja merkkikin toimi uudella käskyllä hyvin :) Tunnari oli loistava! Kooaa en vapauttanut nyt ollenkaan ja kehut pidin todella maltillisina. Todella hyvät treenit!



Rin pääsi myös hommiin, ekalla kierroksella tokoa. Seuruuttamista imutuksella ja kapulan hakua. Leikkimistä pitää harjoitella vielä enemmän, meinaa karata rallattelemaan vaan itsekseen. Tokalla kierroksella Jere näytti mitä agilitypentujuttuja voidaan opetella. Eli siis harjoiteltiin siivekkeiden välistä menoa ja täten myös siivekkeen kiertoa. Näitä sitten jossain välissä kunhan agihalliin mennään.

"Lällällää, mulla onkin kapula!"


Videoista kiitokset Jerelle! Sitten pienelle lenkille koiraporukan kanssa.

Rin ja Rauha
Kooaa kiinnosti vaan Maisa
Maisa kurittaa Kooaa