sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

2/3 ja homma toimii!

Leksa teki hienon AVO1 tuloksen, pojat reissasivat sulassa sovussa :)


Talven treeneistä on ollut hyötyä! Ei olla turhaan tehty tylsääkin tylsempiä vireenlasku ja mielentila treenejä KOKO talvi! Pieksämäeltä saatu ykköstulos lämmittää mieltä :) Mutta ei huolta, onneksi on paljon vanhojakin ongelmia vielä ratkomatta..

Ennen jokaista kehäänmenoa heittelin Kooalle palloa. Sai purkaa intoaan.

Paikkaistuminen 10. KOOA EI VINKUNUT! Kehäänmeno oli rauhallinen, muutama hiljainen vinkaisu pääsi odottaessa mutta muutoin Kooa oli todella rauhallinen. Jihuu!

Paikkamakuu 10. Nousi taas huonosti istumaan.

Palloväsytyksen lisäksi teemana oli myös eleetön ja rauhallinen suoritus. En kehunut Kooaa liiemmin, vain rauhallisesti kiitin. Kehästä poistuttiin (lähes..) hallinnassa ja mentiin rauhassa autolle asti. Vasta siellä sai palkan. Aiemmin kun olen Kooan antanut kiskoa hihna tiukalla miut palkkapurkin luokse..

Ennen seuraavaa kehäänmenoa en saanut Kooaa kuulolle ja sehän sitten näkyi :(

Seuruu 7. Ei todellakaan ollut tämän arvosanan arvoinen. Mukana oli zombieKooa. Jouduin antamaan useamman seuraa-käskyn eikä tehnyt kaikkia perusasentoja. Oli kyllä kimurantti seuruukaavio! Onneksi lyhyt..

Zeta 6,5. Seuruu oli hieman parempi mutta ylläriylläri taas seisoi istumisen.

Luoksetulo 8. Ihan ok, seisominen hiukan valui. Ja tuli ylläriylläri taas suoraan sivulle..

Ruutu 9,5. Kooa odotti merkille menoa tosi rennosti. Vauhtia löytyi mutta onneksi ääntä ei :) Seuruuseen tulo oli vähän vallaton.

Tauolla tein Kooan kanssa tunnarin. Joka menikin kaikkea muuta kuin hyvin! Kooa toi kolmella kerralla väärän ja sekoili kapuloilla. Jee! Kooa autoon ja hetken päästä tein ilman liikkurointia yhden, joka sitten onnistui.. Ennen reissuun lähtöä olin kotipihassa tehnyt muutaman ohjatun, jossa Kooa meni jatkuvasti keskimmäiselle kun oikea piti hakea. Ja kumpakohan puoli kokeessa tuli arvottua?

Ohjattu 7. Arvoimme oikean! Kooa oli hieman jännittynyt liikkuria odottaessa. Pienet piippaukset tuli merkille mennessä. Tsekkasi oikean mutta käänsi samantien keskelle. Pysähtyi käskystä ja haki oikean, nytkin tuli pienet vingahdukset.

Metallinouto 9. Tässäkin tuli pieni kiroilu kapulalle. Mutta ei arponut metallin nostoa ja piti kiinni napakasti :)

Tunnari 9. Malttoi työskennellä kapuloilla hyvin, ei maistellut tai mennyt suu auki etsimään :) Korjasi otettaan tuodessaan.

Kaukot 8,5. Oli hyvin kuulolla, hieman tuli eteenpäin.

Yhteensä 269,5 p., I-tulos ja sijoitus 4/12. Tuomarina Riikka Pulliainen. Jännitti hirveästi ennen suorituksen alkamista ja olin aika koomassa kehässä. Mutta ihana että ongelmat on selätetty, paitsi zombieseuraaminen.. Mutta mieluummin näinpäin :) Väsytys toimi Kooalle hyvin, ehkä vähän liiankin hyvin. Kooa taitaa myös lukea liiankin hyvin miun jännitystä :( Loppupeleissä aika vähällä treenillä mentiin koe läpi, ollaan treenattu niin paljon liikkeen osia, ei niinkään kokonaisia liikkeitä. Ja kaukot, metallinouto, luoksetulo ja paikkaistuminen ovat jääneet talven treeneistä lähes kokonaan pois. Siihen nähden hyvin Kooa tsemppasi :)

Rin kyttää Kooaa
Rin teki torstaina yleisissä tokotreeneissä ensimmäisen käyntikerran. Ja voi miten äänekäs se käynti olikin! Hirveä huuto lähes kokoajan. Nakit ei kelvanneet, lelulla keskittyi hetkittäin leikkimään. Otettiin tästä johtuen vain rauhoittumista, sitten pieni tauko ja taas rauhoittumista/leikkiä/pientä tokoa. Nyt Rinin tokotreenit muuttuvat pelkäksi rauhoittumisen harjoitteluksi, istuskellaan kentän laidalla ja katsellaan kun muut treenaavat.. Tänään Rin pääsi tekemään pienen jäljen. Ei hirveästi malta hidastella :D Lenkillä vielä karkasi pariskunnan ja koiran luokse pöhisemään.. 

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Hirmuisesti treenejä!


Koska tokokokeet lähestyvät niin ollaan treenattu paljon :) Tai muutenkin on ollut vaan treenejä tarjolla. On myös ollut niin ihanan aurinkoista treenata ja ulkoilla! Rinin tulon takia meillä aidattiin myös takapihan niin saavat koirat nauttia ulkona olosta milloin haluavat. Rin puuhastelee pitkin pihaa mutta Kooa useimmiten vaan makaa terassilla ja odottaa sisään pääsyä..

Maanantaina meillä oli koemaiset pk-tottistreenit. Otettiin koirien tarkastus ja tämän jälkeen leikitin Kooaa palloilla hetken. Sitten ilmoittautumiseen, Kooa oli yllättävän nätisti vaikka oli vieraammat ihmiset kyseessä. Ensin paikkamakuuseen, makuu meni hyvin mutta ei noussut millään istumaan! Ampumista ei otettu ollenkaan. Kooan tottisosuus meni loistavasti! Yhtään virhettä ei tullut. Seuruu oli vähän vinoa ja hieman edisti mutta muuten Kooa pysyi matkassa hyvin mukana :) Henkilöryhmässäkin Kooa oli tarkkana. Istuminen oli hyvä, maahanmeno myös mutta luoksetulo oisi voinut olla nopeampi. Ja jäi vinoon eteentulossa. Seisominen tosi hyvä, hieman nyki luoksetuloa odottaessa vaikka en ole kuin ehkä kerran kutsunut Kooan luokse seisomisesta. Kaikki noudot olivat hyviä, ääntä ei tullut muutakuin tasamaanoudossa kapulaan tarttuessa pieni murahdus.  Eteenlähetys loistava. Meni siis aivan upeasti :) Itse muistin olla rauhallinen ja en kiirehtinyt, käännökset tein rauhassa. Kooa oli myös kokoajan käskyn alla, sai pienet kiitokset osasta liikkeitä.


Ei ihan metrinen

Rin teki pieniä juttuja mutta isoin juttu Rinille maanantaina oli jäljestämään oppiminen! Nyt oli ammattilaiset neuvomassa etten sähellä vaan omiani. Ja hyvät neuvot tulikin :) Rin teki hienon pienen jäljen. Kooalle vielä esineruutua josta nousi neljä esinettä hyvällä työskentelyllä.

Kuva Sanna J.
Kuva Sanna J.

Tiistaina olikin hakutreenit. Meitä oli vain kolme menossa ja yksi perui, joten tulikin ilmaisutreenit. Rin pääsi tekemään hajuhakua. Käytti nenäänsä heti alkuun hyvin ja löysi maalimiehen. Toisella kertaa nosti nenää aikaisessa vaiheessa ja päästin hihnasta irti. Ei vaan malttanut paikantaa tarkemmin hajua vaan lähti kiirehtimään ja törmäsi lopulta maalimiehen jälkeen. Sitä sitten nuuhkutteli ja paikanteli kunnes sain hihnasta kiinni ja otettiin tarkemmin. Löytyi lopulta myös oikea piilo. Kooa teki ei-saa-työntyä-umpipiiloon -harjoitusta. Ekalla kerralla otti hieman kontaktia umpipiiloon mutta muut kolme kertaa jätti välimatkaa. Kolmella ensimmäisellä kerralla otin myös kisamaisesti hallintaan ja kolmannella kerralla Kooa suoriutui maalimiehestä luopumisesta jo hyvin. Viimeinen oli suorapalkka.

Tänään kävimme aamusta hallilla harjoittelemassa. Kooa teki metallinoutoa ja nyt meni hyvin! Hieman meinasi kiroilla kapulalle mutta siitä huomautin ja sen jälkeen nouti hiljaa. Sitten tunnari, toi hienosti oikean ja vaikka ei heti löytänyt niin jaksoi keskittyä etsimiseen. Kaukokäskyt teki hienosti takajalat paikallaan! Merkki&ruututreeniä tehtiin taas niin että laittelin nakkeja maahan ja pyysin kaukokäskyjä merkillä. Lopulta myös Kooa pääsi ruutuun, johon meni hiljaa :) Sitten vajaan metrisen hyppyä muutamat kerrat kapulalla ja kaksi kertaa metrinhyppy ilman kapulaa. Rin teki pienen pätkän hyppy-putki sarjaa niin että jätin Rinin istumaan "hypyn" taakse ja siitä kutsuin putkeen ja palkkalelu oli maassa odottamassa. Rin oli taas hieno :) Sitten aloitin keppien takaperinketjutuksen! Osaa se juosta viimeisestä välistä lelulle hienosti :)

Rin treenasi myös pönöttämistä

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Paimennusta ja muuta kummallista


Odottavan aika on pitkä
 Rinin kanssa käytiin lampaita katsomassa. Ja kuten muutenkin kun Rin ei pääse tekemään ainoana ja ensimmäisenä, katseltiin hirveän huudon kera.. Kyllä se lopulta väsyi ja hiljeni ajoittain. Seurattiin Rinin kanssa Leksan, Nanon ja Turon tekemiset ja sitten pääsi Rin tosihommiin. Taas hirveän huudon kanssa.. Sitten Rin sai luvan lähteä itsenäisesti ja sinne se lampaita kiertämään päätyi. Ja hiljeni! Juoksi lampaita ympäri ja sitten kun yksi lammas erkani niin Rin sitten lähti ajamaan sitä poispäin laumasta. Kuulemma ihan normaalia pentukäytöstä. No, ei päästetty Riniä kuitenkaan tätä harrastamaan vaan seuraavaksi siirryttiin vielä pyöryaitaukseen. Rin oli aitauksen ulkopuolella pyörimässä. Tätä tehtiin hetki ja sitten olikin homma hoidettu :) Käydään vielä uudestaankin ja katsotaan miten Rinin syttyminen lampaille käynnistyy vai tuleeko siitä ollenkaan lammaskoiraa.

Turo
Leksa
Nano

Rin
Rin jahtaa lammasta väärään suuntaan..
Perjantaina oli ensin porukalla tokotreenit. Paikkaistuminen alkuun, jossa Kooa oli ainoa istuva. Muuta kävivät koiriaan välillä palkkaamassa. Ja Kooahan meni maahan.. Oma moka, ei olisi pitänyt ottaa istumista pitkästä aikaa tällaisessa tilanteessa. Koetreeni kyseessä. Ennen "kehään" menoa Kooa pääsi pallojen perässä juoksemaan. Seuruu oli ihan ok, samoin seuraavana ollut luoksetulo. Ruudun merkille mennessä meinasi mennä luoksetulomerkille mutta korjasi itse oikeaan suuntaan. Mutta nousi liikkurin "kutsu" käskystä :( Sitten taisi olla tunnari, joka oli tosi hieno.

Tauko ja Rin teki välissä omia juttuja. Oli hihnassa, jottei päässyt kokoajan varastamaan muualle. Hihna rahoittaa Rinin heti, tietää että turha kiitää mihinkään. Kooa leikki palloilla ja uudestaan kehään. Aloitimme zetalla, jossa kaikki meni kohdalleen :) Ohjatussa käskin merkiltä kapulalle silloin kun Kooa katsoi liikkuria, virhe! Ei kuunnellut kunnolla ja lähti keskimmäiselle. Pysähtyi käskystä kuitenkin hyvin ja haki oikean. Hyppyä ei ollut joten otin ihan vaan metallinoudon. Ja kyllä huomaa mitä ei talvella olla kertaakaan tehty!! Ei muuten tuo nätisti vaan jää arpomaan.. Kaukojakaan ei hirveästi olla tehty, niissä ei noussut ekasta istumaan. Pikkujuttuja mutta olipahan Kooa hiljaa :)

Oli ihan pakko mennä illalla vielä hallille tekemään metallinoutoa ja totesin että pikkumetalli toimii parhaiten. Sillä mennään nyt. Myös ei-ihan-metristä tehtiin kapulan kanssa. Rin teki agilityä :) Ja tosi hienosti tekikin! Oli hyppy-putki-hyppy. Muistissa on kennelyskätauon jäljiltä vielä siivekkeen kierrot, seuraa hyvin miun ohjausta. Jätin lelua palkaksi ja tehtiin myös "hyppy"-putki sarjaa. Hienosti osasi mennä putkeen parin ekan kerran jälkeen. Tein myös yhden sellaisen takaakierron ja siitä putkeen ja kyllä se Rin on taitava!

Lenkillä Nanon ja Nellin kanssa, Rin saa ansionsa mukaan
Mihin sillä Nanolla on näin kova kiire?

No Nanohan juoksee karkuun näitä kahta, Urpoa ja Urveloa..
Ja vielä tänään hallille! Nyt istuminen meni hienosti, ääntä tosin hieman tuli halliin mennessä. Sitten väsytyspallotukset ja Kooa oli ihan naatti kun mentiin metallinoutoa tekemään. Pienen turhautumisäänen päästi kapulaa nostaessaan mutta toi sen silti. Kaukoissa nousi ekalla. Rin teki ensin häiriöitynä perusasentoa, ei pystynyt ilman hihnaa mutta hihna taas toi keskittymiskyvyn takaisin. Seuruuta, jääviä ja luoksetuloa.

Kummallisuuksia seurasin tänään kun olin näyttelyä katsomassa. Tuomarilta tuli ERIä ERIn perään.. Koira, joka ei ravannut vaan hyppi, laukkasi, pomppi ja puri hihnaa --> ERInomaista! Koira, joka oli aggressiivinen kehäkavereilleen ja myös yksin kehää ravatessaan räyhäsi kehän ulkopuolella oleville koirille --> ERInomainen ja SA. Meni taas usko näyttelyihin. Tai ainakin niihin tuloksiin mitä Koira.netissä on :( Miten voi koiria erotella jos kaikki ovat parhaita? Varmasti on hienoja koiria ja perheenjäseniä mutta näyttelyihin taidetaan tulla hakemaan asiantuntijan arvostelua, miten koira on rodunomainen. Ei mitään vaaleanpunaisten lasien takaa katsottua arvostelua. Sama tuomari, eri rotu. Yöks, kun ällöttää vieläkin! Nuori koira oli kehässä. Ei antanut tuomarin katsoa hampaita. Tuomari viittasi että omistaja voi näyttää ne. Koira rimpuilee ja käy selälleen kun omistaja yrittää riuhtoa ikeniä ylös. Tätä painia hetki ja tuomari näki ilmeisesti haluamansa. Koirien liikkeitä katsottaessa koira kiskoo ja hyppii. Omistaja pysäyttää koiran ja käy turkkiin kiinni selkeästi vihaisena. Hetken koiraa revittyään matka jatkuu. Minkä arvosanan koira saa? ERInomainen ja SA!! Omistaja vielä oman osuuden loputtua kiskoi koiraa turpakarvoista..

torstai 17. huhtikuuta 2014

Läpi vaikka valkoisen portin


 Nyt se sitten tapahtui, päivä jota olen odottanut. Yhden koiran sijaan ovella oli vastassa kaksi. Kylppärin portti lojui lattialla ja onnellinen pentu vapautuneena olohuoneessa. Mitään ei onneksi oltu tuhottu, en tiedä tuliko portista läpi leikkiessään vai tarkoituksella. Nyt on Rin myös saanut olla yöt poissa kylppäristä. Tuhoja ei ole tullut, vähän innostuu vaan turhan paljon siitä kun Essi kömpii meidän viereen. Ja sitten raahasin meidän valkoisen karvamaton sisälle.. virhe! Matolle on nyt tulleet kakat ja pissat yön aikana. Jospa se tästä :)

Kennelyskän varoaika on vihdoin päättynyt! Ja nytkun pääsisin treenaamaan niin minuun iski sitten noro-virus. Joten taas ei päästä pariin päivään treenaamaan :( Olo on ihan hirveä! Jospa sitä huomenna kykenisi tokotreeneihin ja sitten onkin paljon muita suunnitelmia.. Koirat on ottaneet aika rennosti toimettomuuden. Ne vaan nukkuvat, Rinkin vetelee hirsiä kaiket päivät.

Viime hakutreenit menivät päin metsää kun maalimies oli väärässä paikassa :( Itse vielä ensimmäisellä piilolla sanoin että "Eihän tuohon oranssille merkille ole paljoa matkaa, mee vaan suoraan". No ei sitä oranssilla merkillä pitänytkään olla vaan pinkillä. Ja ei ollut radiopuhelinta. Prkl! No sen totesin että Kooalta ei kunto lopu, teki kyllä kovasti töitä :) Kooalla on tullut esiin taas maalimiesten pusuttelu ja umppareihin tunkeutuminen, tässä pitääkin olla tarkkana joka treeneissä. Kunhan tästä tervehtyy niin pitää aloittaa hyppytreenit, niitä ei olla tehty pitkään aikaan. Muutoin tottis on aikalailla kunnossa :)


Rinillä riittää intoa ja energiaa treenaamiseen. Vähän liikaakin! Pihalla treenatessa pitää välillä käydä moikkaamassa Kooaa tai muuten vaan vetää kunniakierrokset. Kohta joutuu hihnan kanssa treenaamaan.. Sisällä opetellaan pääosin temppuja. Lenkillä olen ottanut nyt myös rauhoittumista luoksetuloon. Kun vihellän molemmat luokse on koirien istuttava ja odotettava vapautuskäskyä. Rin ei oikein malta mutta palaa käskystä nätisti istumaan. Sisälle tullessa käskin yhtenä päivänä Kooan maahan ja Rin meni maahan myös. No siitä sitten tietenkin molempia palkkasin ja vahvistin maassa oloa. Helpottaa tassujen kuivausta kun koirat odottavat nätisti vuoroaan :)

Olin myös Tiia Vitikaisin agilitykoulutuksessa, joka oli päivän mittainen. Olisi voinut kestää pidempäänkin niin paljon mielenkiintoista asiaa oli opittavana :) Nyt on Rinin agilityuraan monta uutta opetustapaa, keppien takaperinketjutus, boksimenetelmä puomille ja estehakuisuus! Kooan lähitulevaisuuden suunnitelmiin tuli tokokoe, iiiks!

Metsäagilityä

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Yksin treenailua

Rin 21 viikkoa ja 10,7kg

 Lauantaina oli palauttelevat hakutreenit. Tarkoituksena helppoja ja hauskoja löytöjä! Ostin itselleni radiopuhelimet ajatuksella että nyt on treeneissä vihdoin yhteys maalimiehiin, seuran omat radiopuhelimet ovat harvoin kenelläkään mukana. Treeneissä tajusin että kaksi radiopuhelinta ei riitä vielä mihinkään.. Taas oli reilu 250 metriä pitkä rata. 300 metrin mittaista rataa on todella hankala tehdä! Maasto helppoa.

Vasemmalla oli valmiit maalimiehet koska sinne ei ollut radiopuhelinta antaa. Ensin lähetys oikealle ja maalimies löytyi ongelmitta, haukku hyvä. Vasemmalle niin että kun Kooa oli lähtenyt, tulee ääniapu. Nyt Kooan haukku pienesti pätkäisi kun juoksentelin ympärillä. Oikealle lähetyksessä jouduin korjaamaan kun lähti oikomaan. Maalimies oli roskiksessa, Kooa raapi kannen auki. Näissä pitääkin olla tarkkana ettei Kooa pääse oppimaan piiloihin tunkeutumista. Vasemmalle haamu, jota Kooa ei tainnut maastonmuotojen takia nähdä. Oikealle taas uusintalähetys, Kooa tulee nyt todella hyvin luokse. Vasemmalle puolessa välissä taas ääniapu. Oikealla eteni todella hyvin takakulmaan asti ja tällä piilolla otin Kooan hallintaan. Ennakoi hirveästi maalimiehelle vapautusta seuruutuksesta. Hallintaa pitää taas ottaa piiloille satunnaisesti mukaan. Vasemmalle puolipakeneva ja viidestä haukusta palkka ja vielä laumapalkka. Vasemmalla olevalla maalimiehellä oli pressu mukana ja tälläpuolella Kooan haukku pätki enemmän kuin toisella maalimiehellä. Ehkäpä kokonaan peitetty maalimies tekee Kooasta hieman epävarman? Hyvät treenit muutoin :) Ja Kooa jaksoi hyvin!

Lempparipallo, häikäisevän ihana!

Ollaan keskenämme treenailtu ei-koirakentillä. Eilen Kooa teki juoksusta seisomista, joka lopulta rupesi toimimaan tosi hyvin. Maahanmenossa ei ongelmaa. Tehtiin myös henkilöryhmä ja se oli tosi hieno! Rin teki hieman seuraamista ja liikkeestä seisomista ja maahanmenoa. Seisominen rupeaa Riniltäkin luonnistumaan. Tänään uudestaan, nyt myös tokoa. Ensin pk jäävät järjestyksessä, kaikki meni hyvin. Sitten ruutu, alkuun nakkien syöntiä maasta ja merkillä. Sitten ruutuun, meni todella hyvällä vauhdilla ja oikeasti myös pysähtyi vasta käskystä. Ohjatussa myös nakinsyöntiä ja kaukoja ennen kapuloiden hakua. Nyt ei kuunnellut vaan korjauskäskyllä Kooa meinasi varastaa kapuloille. Ääntä ei tullut kummassakaan liikkeessä :)

Kooa teki myös 2kg noutoa. Mitenköhän saan heitettyä sen suorilta jaloilta kokeessa? Hirmu painava! Koska ruutu oli valmiina, Rin teki myös ruutuun juoksua. Hyvässä muistissa oli! Rin oli jännittynyt ja valmiina syöksymään kun käänsin sen ruutuun päin :) Sitten paikallaanistumista Rinille, tämä on hankalaa kun pitäisi paikallaan olla.

Kooa osaa poseerata yksin muttei yhdessä. Rin vaan ei osaa.
Rin vaanii
"Pois tieltä rääpäle!!"

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Pam pam

Tällain tosi aikaseen kun koe on lähestymässä niin päätin ryhtyä Kooan starttarivinkumista käsittelemään. Se siis on ihan hulluna pyssyyn. Kun näkee sen niin tuijottaa maanisesti. Ja kun kuulee starttarin laukauksen niin vinkuminen alkaa. En tiedä mistä johtuu, yksi syyllinen voisi olla ne pakotteet joita viime kesänä käytin siihen että Kooa kääntyy katsomaan ampujaa. Mutta tiedä sitten. Ei kuitenkaan ole mitään arkailua, kaikki muut pamaukset menee korvia lotkauttamatta. Tämä pieni starttarin napse vaan pistää Kooan kierrokset korkeiksi. Nyt on yritetty tällaista taktiikkaa että Kooalle reilumman matkan päästä ammutaan pienellä viiveellä koko pyssy tyhjäksi. Ja sosiaalista palkkaa. Ei onnistu, menee hermot sen vinkumiseen! Tänään kokeiltiinkin jotain uutta. Ensin matkan päästä ampuminen, josta aiheutui vaan vinkumista. Lenkin jälkeen kokeilin treenikaverin kertomaa toista keinoa, hieman muunneltuna. Eli Kooa seuraamaan ja pyssy toiseen käteen. Kooan puoleisesta kädestä syöttelin Kooalle jatkuvasti nakkia/pidin kontaktia yllä. Ja sitten ammuin. Tämähän toimi! Kooalla oli kokoajan hyvä asenne, ei sellainen luimu mikä oli kun ammuttiin matkan päästä. Eikä vinkaissut kertaakaan :) Eli jatkossa siis treenataan niin että ampuja on lähellä ja Kooa seuraa ja nakit on kädessä.

Alkuviikosta oli hakua, koska Kooalla oli Rinin kennelyskä rasite, Kooa treenasi vikana. Teemana taas että Kooa jatkaa ilmaisua vaikka juoksen Kooan ympärillä. Molemmissa etukulmissa maalimies, vasemmalla oli puolessa välissä kaatuneen puun oksistojen keskellä. Oli muutes vaikea! Kooa ei millään löytänyt, piti mennä reilun viiden metrin päähän piilosta ja sitten Kooa bongasi hajun. Tämän piilon ympärillä en tosin juoksennellut ;) Toisella maalimiehellä tuli hieman haukun keskeytystä. Otin myös kuria treeniin, kun kutsun niin luokse on tultava. Sain huutaa kurkun käheäksi ja perkele kaikui mutta Kooa tuli luokse ja sai lihapullia :) Muut maalimiehet löytyivätkin hyvin ja ilmaisu oli kohtuullista. Rata oli hieman reilu 200 metriä ja Kooa oli viimeisellä maalimiehellä aika hapoilla.

Tänään seuraavat treenit. Koska huomennakin on treenit, ai mitä luksusta, niin suunnittelin tälle päivällä ikävämmän treenin. Rata noin 250 metriä ja vaikea, talvimyrskyssä kaatuneita puita ja vallihautoja katkomassa aluetta. Löytyi myös sikahieno umpipiilo! Tähän umpipiiloon, putki maan alla+lautaovi+pressu, menikin ensimmäinen maalimies. Ekat lähetykset eivät menneet ihan nappiin. Kooa halusi ensin oikealle, tyhjälle. Vallihaudat katkoivat etenemistä ja lähetin uudestaan pariin kertaan. Sitten löytyi nartun pissat ja päätin että eiköhän alue ole jo käyty. Vasemmalle upposi myös huonosti, piti edetä hieman ja lähettää tuulen alta. Sitten etenikin taakse asti ja sai hajun. Ilmaisu todella hyvä, vilkaisi kyllä minuun ennen aloittamista. Tällä piilolla oli tarkoitus ottaa Kooa hallintaan, ei mennyt niin hyvin kuin pitäisi. Kooa karkasi maalimiehelle kun maalimies oli nousemassa ja kun lähdin seuruuttamaan niin karkasi uudestaan. Kiskoin karvoista pois ja sitten tulikin keskilinjalle nätissä kontaktissa.

Oikealle tyhjä, taas kutsuin kertaalleen pois ja seuraava pisto jäi aavistuksen lyhyeksi. Tai siis Kooa menee syvälle asti muttei suoraan. Ja kun kutsuin pois niin oli tarkoitus palkata juustonpalalla. Tiputin sitten vahingossa sellaisen 50g köntin juustoa maahan ja sehän Kooalle kelpasi.. Tässä oli se positiivinen vaikutus että Kooa tuli tosi nätisti pistoilta kutsuttuna pois ;) Ja kuola valuen! Ihana kehitys siihen että viime vuonna pahimmillaan Kooa sylki nakinpalat pois suusta enkä mie kiinnostanut yhtään. Vasemmalle tyhjä, taas kahteen kertaan. Kooa tekee kyllä todella laajat ja vauhdikkaat pistot, ei voi montaa sekuntia antaa edetä takana. Taas pari tyhjää, jotka menivät ekoilla lähetyksillä ja suoraan syvälle :) Viimeinen maalimies olikin puolipakeneva ja koko porukka tuli lulluttamaan Kooaa piilolle. Hyvät treenit :)

Huomenna treenataankin sitten hauskemmin! Tänään oli yhteensä kuulemma 17 pistoa, Kooa oli väsynyt mutta olisi jaksanut vielä kevyesti muutamat pistot. Nyt ei tosin tullut haukkumista. Viimeisen maalimiehen ilmaisu oli myös todella napakka!

Rin on tehnyt nyt vähän vähemmän mutta tekee varmasti oikein hyvää. Pääasiassa ollaan temppuja opeteltu sisällä. Rin on myös ollut ihan täpinöissään kun on päässyt treenaamaan etupihalle seuraamista. Ei malta pöksyissään pysyä :) Liikkeestä maahanmeno on myös tosi hieno, sillain että mie peruutan ja Rin tulee edessä. Rin myös opettelee olemaan nätisti kun Kooa treenaa, on ollut hihnassa kiinnitetty autoon kun ollaan lenkin päätteeksi tokoiltu pihalla.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Ärsyttäviä koiranulkoiluttajia!

Että rupesi kiehuttamaan eilen kun olin treenaamassa (pitkästä aikaa) omalla pihalla Kooan kanssa! Kooa oli maahan käskettynä pihan toisella puolella ja mie toisella puolella pihaa rakentamassa ruutua. Meidän rivitalot on ihan metsän/kuntopolun vieressä. Sieltä suunnalta kuului naisen ja lasten ääniä kurkkasin vaan että voi, onpas kiva kun lapset viety metsään. Seuraavaksi kaikuvat "Kukkokiekuu!" huudot herättivät ihmetyksen ja sitä seurasi perinteiset "Tännetännetulenyteisinne" huudot. Ja katson kun meidän naapureiden pihoilla juoksee nöffi ja suomenlapinkoira tms. Ja nainen lapsineen karjuu, huitoo ja kiljuu kymmenen metrin päässä. Voi morjens! Oli eka ajatus. Kurkkasin Kooaa, joka oli kuin viulunkieli paikallaan. Lähdin Kooa kohti kun en tiennyt minkälaiset vapaat rakit ovat tai mihin suuntaavat. Samalla tajusin että omalla liikkeelläni vedän koirat peremmälle meidän pihalle. Otin ruututötsät käteen ja kun koirat tulivat parkkipaikan puolelle niin suhahdin ja astuin koiria kohti. Nöffi pysähtyi ja haukahti, toinen musta pinkoi ohi ja autotielle. Tässä vaiheessa Kooa myös oli jo puoliksi pystyssä ja karjaisin reilun "Maahan!" käskyn. Sitten nämä kaksi kuritonta rakkia löytyivät ilmeisesti hihnan päähän..

Että osasi raivostuttaa! Ajattelin että jos tulevat meidän pihan ohi niin mainitsen siitä että kurittomat ja huonolla hallinnalla olevat elukat oisi hyvä pitää kytkettynä mutta lähtivät toiseen suuntaan. Oisi ehkä voinut huutaa asiasta metsän puolellekin. Kooa oli hetken aika kireänä mutta sitten rentoutui. Kyllä, itsekin pidän Riniä vapaana tuossa metsässä ja toisinaan Kooaakin mutta en ikinä anna hallitsemattomasti juoksennella toisten pihoilla. Tai yleensä missään, ovat henkisessä hihnassa. Ja totteleehan tuo 5 kuukauden ikäinen pentukin paremmin..

Jatketaan samalla muilla raivostuttavilla koiranulkoiluttajilla. Yksi päivä olin molempien kanssa lenkillä kun tunnelin editse meni koira ja omistaja hihnakireänä perässä. Kun päästiin tunnelista läpi niin koira oli kymmenen metrin päässä puskassa haistelemassa. Ja meidät huomattuaan otti tiukan tuijotuksen ja omistaja otti tukevan haara-asennon. Eli siis ohi on mentävä, nuo ei tuosta mihinkään olleet lähdössä! Kooa meni nätisti sivulla ja Rin riehuen toisella puolella. En tarkkaan katsonut koiran rotua mutta joku bokseri-amstaffi-tms. tyyppinen rotu, voimakas toisinsanoen. Ja omistajalla ei minkäänlaista hallintaa koiran kanssa! Ei siinä, koira vaikutti olevan vaan innoissaan eikä vaikuttanut aggressiiviselta. Ohi päästiin ja käveltiin reippaasti eteenpäin. Kunnes takaa rupeaa kuulumaan sellaisia askeltömähdyksiä että ihminen kiskaistaan reippaasti eteenpäin ja joutuu korjaamaan asentoaan.. No mentiin sitten vielä vähän reippaammin eteenpäin. Kohta katsoin taakse ja näitä kahta ei näkynyt. Edettiin vajaa kilometri ja taas töminää takana! Kurkkasin niin olivat viiden metrin päässä meistä! Argh! Koira oli siis vetänyt tätä onnetonta narunjatketta aika reipasta tahtia eteenpäin. Jotain ulkoiluttaja yritti lässyttää koiralle ja kohta onneksi kääntyivät toiseen suuntaan.. Ja taas, miksi hitossa ottaa sellainen koira jota ei lenkillä pysty pitelemään!?!

Ja jatketaan muista perusärsyttävistä tyypeistä. Lähistöllä asuu nöffi ja kultsu/lapukka. Tässä perheessä näkee hyvin kun koirat lähtevät ulkoiluttamaan omistajiaan ;) On ne niin vastuuntuntoisia koiria että viitsivät viedä omistajia lenkille! Siellä mennään hihnat kireänä puolelta toiselle. Ja taas, miksi ottaa koiria, jopa kaksi kappaletta, joille ei pärjää. Ei fyysisellä voimalla eikä älyllä. Ja näistä kirsikkana kakun päällä on se että molemmat koirat ovat  aggressiivisia. Jippii.. Toinen riemupariskunta on vanha heikko nainen ja dallu-uros. Tällä sentäs kuonopanta ja kiertävät tarkasti ja kaukaa kaikki koirat. Miksi taas.. Tervu, jota ulkoilutetaan vapaana. Omistaja sitten hyppii ja loikkii koiran edessä kun huomaa että joku tuleekin perässä. Ja onhan näitä :D

Tulipahan vuodatettua :) ONNEKSI ei olla (vielä..) saatu yhtään koiraa iholle lenkillä. Ja Kooan hihnakäytös paranee kokoajan, joten sen puoleen on myös helpompi ohittaa ongelmaomistajat. Koirien ongelmathan usein johtuvat ongelmaomistajista..

Loppuun vielä, Rinillä on kennelyskä tai jotain muuta. Kiitos Ojangon agilitykisojen, joku on tainnut vierailla siellä sairaan koiran kanssa :( Rinin sisarus oirehtii myös. Ei ole onneksi sen kummempaa ollut kuin aamulla kuivaa yskää, ei ole limaa tullut. Kunto on ollut hyvä eikä ole rasituksessa yskinyt. Jospa tämä tästä.. Tämän takia on siis ollut kotipiha treenejä :) Kooa on käynyt hakutreeneissä mutta tehnyt viimeisenä.

Kooaa ärsyttää kun Riniä joutuu pari kertaa palauttamaan paikalleen..