tiistai 7. huhtikuuta 2015

Funway tapaaminen, jälkeä, hakua, tokoa ja agia!

Monipuolista puuhaa hauvoille :) Torstaina käytiin LAUn hallilla treenaamassa tokoa ja sen jälkeen koirat pääsivät uimaan viereiseen uimalaan. Hallissa olikin viereisellä kentällä agia, johon Rin tietty reagoi todella voimakkaasti. Rin teki sitten vaan käskytettynä, ensimmäistä kertaa, noutoa. Ei kuitenkaan päässyt noutamaan vaan kontaktista lelupalkka. Ja varasti useampaan kertaa kapulalle käskytyksestä. Sitten hieman sivullaolo/pientä seuraamista häiriössä. Toisella kertaa Rin teki paikkamakuun, piilossa tottakai! Rin on tehnyt tätä pari kertaa Kooan kanssa. Ja nyt vielä EVL-käskytettynä. Hyvin meni! Toisella kerralla tuli pieni piip kun mentiin ulos hallista. Seuraavaksi paikkaistumisen. Tätäkin on treenattu sisällä Kooan kaverina. Ensin jättäessä meni heti maahan mutta kun kävin nostamassa sieltä ylös niin istui lopun hyvin. En kuitenkaan ollut nyt piilossa. Kooa teki seuruuta, painaa aikamoisesti! Sitten pk-jääviä ja pienesti kaukoja.


Uiminen on vakavaa puuhaa Kooan mielestä

Rin ottaa vähän rennommin

Lelut pitää kyllä ottaa vakavasti

 Ja eikun uimaan! Kyllä oli koirista taas mukavaa, paitsi pesu ja kuivaus harmitti. Rin taas piti järkyttävää meteliä häkissä. Kooa nyt lähinnä vienosti piippaili. Kooa teki kuntouintia niin että mie ohjastin altaan reunalta suuntaa ja pyörähdyksiä. Itse ei olisi uinut. Kooa teki kaksi 10 minuutin pätkää ja viimeiseksi sai pari lelun heittoa. Rin lähti itse heti polskimaan ja Rin ei tarvinnut uittajaa vierelle kävelemään :) Rin sai myös noutaa lelua. Hauskaa oli ja taas oli puhtaat koirat autossa!

Lauantaina olikin sitten Funway pentutapaaminen. Aloitettiin jäljellä ja Rinille oli alkuun joka askeleella nakkia mutta nopeasti harvensin noin 3-5 askeleen välein nakkia. Kaksi kulmaa ja Rinin toinen metsäjälki, viimeinen jälki syksyllä oli hyvin epäonnistunut. Nyt viisaana lähetin Rinin jäljelle käsimerkillä ja samalla äänenpainolla mitä hakuun :D Kyllä ampui napakasti eteenpäin! Ei muutakun Rin takaisin ja näytin jälkeä hieman paremmin niin Rin sai jutun juonesta kiinni. Ajoi jäljen todella nätisti ja kulmatkin menivät hienosti! Sitten Rin teki hakua neljän piston verran. Molemmilla puolilla maalimiehet valmiina. Ensimmäinen pisto meni hienosti, näytölle lähetettäessä meni haistelemaan jotain mutta uudella käskyllä lähti paremmin. Toisella pistolla sääti jotain kummaa ja tuli lopulta ilman rullaa pois. Uusintalähetyksellä toi rullan hienosti. Kolmas pisto hieman mutkien kautta ok ja neljännen itse lähetin hieman vinoon ja Rin meni jälkeä pitkin edelliselle piilolla. Uusi lähetys ja suorapalkka.


Jälki on ohi!


Toinen pisto ja Rin vie rullaa jonnekin muualle kuin miulle.

Sitten tokoa ja agilityä. Ruudun Rin löysi aivan superisti! Vauhti kasvaa ja varmuus lisääntyy :) Metallia kokeilin pitkästä aikaa ja eka nouto oli että yöks! Seuraavat nostot paremmat. Tunnari kahdesti ja molemmilla kerroilla teki hurjan hyvin töitä vieraassa hallissa <3 Tällä kertaa Henri teki agilityä ja kaipa se hyvin meni. Pussia Rin teki toista kertaa eikä tämä vekotin tuottanut mitään ongelmaa. Hauskaa oli tavata taas kaikkia funwaylaisia :)

Hienosti ruudussa!

Rin malttaa keskittyä ja haistelee kaikki kapulat läpi

Oma on!

Rakas Rinputti

Sunnuntaina tokoa Arin kanssa Kouvolassa. Rin teki AVOa läpi. Ensin seuraamista ja poikittaa edelleen voimakkaasti, vasemmalle käännöksiä siis vaan paljon. Sillä suoristuu. Jäävät ok, taakse menemisessä ei ongelmaa. Luoksetulon pysäytys valui ekalla kerralla kun Rinillä oli vauhtia melkoisen liikaa. Toisella kerralla tiesi jo mitä tehdään niin pysähtyi kun seinään. Nouto käskytettynä, nyt oli nätisti paikallaan ja käskystä lähti ja teki hienon noudon. Kapulaa käsitteli nostaessa turhan raivokkaasti. Oppi meni ainakin hetkellisesti perille torstain käskytyksistä! Kaukokäskyissä Rin ei ekoilla käskyillä oikein reagoinut ja välillä liikkui eteenpäin seisomisissa mutta eipä näitä olla näin häiriöisissä paikoissa tehtykään. Seiso-maahan vaihto huonoin. Sitten vielä kaksi tunnaria ja molemmat superhienoja! Toisen tunnarin palautuksessa Rin jopa laukkasi osan palautusmatkasta :) Heti nappasi oman kun tuli kohdalle.

Kooa teki seuruuta ja kyllä intoa riitti! Asento oli paljon parempi mutta painaa voimakkaasti. Tauko ja rangan suoristus ovat tehneet vaan hyvää. Pk-jäävissä miun pitää muistaa juosta kovempaa niin silloin Kooa ei pompi niin voimakkaasti. Kovempaa juoksemisella seisominen meinasi valua mutta kun jätin takapalkan niin pysähtyi napakasti. Sitten eteenmenoa, vaihteeksi kokonaisena. Lähti kovasti kaartamaan oikealle mitä tekee myös silloin kun menee merkittömälle merkille. Tätä pitääkin treenata jotta sen saisi suoraksi. En ole tähän mennessä käyttänyt käsimerkkiä eteenmenossa mutta nyt kun kokeilin niin Kooa lähti paljon suorempaan.

Eilen käytiin Lauran ja Liinan kanssa lenkillä ja esineruutu vielä sen jälkeen. Kooalle kolme esinettä ja koemainen harjoitus. Ensimmäinen esine löytyi hyvin, toisen etsinnässä tuli esiin taas epävarmaa pyörimistä ja pysähtelyä. Kooa saattaa vauhdista pysähtyä ihan kuin pysähtyisi hajulle. Mutta menee hirmuisen paljon jäljellä :( Kaikki esineet löytyivät ja aikaa kului palkkaustaistelut mukaan ottaen noin 6 minuuttia. Rin teki yhden valmiin esineen. Ei tajunnut mitä tehtiin, sai hajun ja kävi katsomassa esineen mutta ei ottanut. Muutamaan kertaan lähetin uusiksi ja sitten lamppu syttyi ja toi esineen. Vauhtia riitti!

Rin taas vartioi Kooaa ja välillä Kooallakin paloi päreet

Riitapukarit odottavat Liinaa kuvaan

Pakollinen yhteispotretti

Välillä Rin unohti Kooan vartioinnin ja pystyi leikkimään Liinan kanssa

Tänään vielä jäljet molemmille. Henri tallasi Kooan jäljen ja kolme keppiä. Eka kerta niin että menen tuntemattomalle jäljelle. Jäljet vanhenivat noin 30 minuuttia. Kooa lähti todella napakasti jäljestämään, tämä Kooalle eka jälki sitten syksyn. Ensimmäinen kulma meni todella tarkasti ja hienosti! Sitten eka keppi lähestyi ja Kooa meni pienesti yli, pysähtyi kun seinään, kääntyi takaisin ja toi kepin! Voi Kooa rakas, se on oppinut kepit hienosti talven aikana <3 Seuraavakin keppi nousi todella hienosti. Sitten eksyttiinkin jäljeltä. Tässäkin Kooa näyttää siltä että olisi hommissa mutta ei oikeasti ollut. Meni senverran siksakkia että päätin palata edelliselle kepille. Ja palasin sinne vielä toistamiseen. Sitten Kooa kiskaisi nenä ylhäällä voimakkaasti vasemmalle ja sieltä kiskoin Kooan pois. Hetken päästä uudestaan ja ajattelin että mennään sitten. Kooa ottikin ilmavainun oikeasta jäljestä! Sitten taas mentiin jälkivauhdilla eli kovaa. Kolmas keppi nousi myös hyvin :) Eli pitää vaan luottaa Kooaan, katsoa hieman itsekin maamerkkejä jos joutuu palaamaan ja opetella miltä Kooa näyttää kun on oikeasti jäljellä.

Rinin jälki meni vähän huonommin. Odotteli ja huusi puussa kiinni Kooan jäljen ajan. Oli siis aika kierroksilla jäljelle lähtiessä ja ampui ekasta kulmasta reilusti yli. Saatiin jälki kuitenkin loppuun mutta kulmat olivat tälläkertaa hyvin hankalat. Jatkossa pitää myös tehdä pidempää suoraa, nyt tuntui taas siltä että juuri kun Rin rauhoittui jäljelle niin piti taas kääntyä.. Mutta kivasti on nyt saatu maastokautta avattua :) Lunta vielä riittää täällä idässä mutta eiköhän toukokuuksi saada metsätkin paremmin esiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti