sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kepkep ja come by

Otsikon sanoihin liittyy viikon suuren suuret onnistumiset! Ja ne eivät kuulu samaan lajiin :D Agilityssä Rin teki kaikki 12 keppiä. Olen ollut sillä fiiliksillä että takaperinketjutus kepeillä on ihan hilkullaan siinä vaiheessa että Rin vaan tajuaa. Ja sitten se tajusi. Ensin tein muutamat toistot loppupään kepeillä, sitten kahdeksalla. Sitten vaan päätin että en voi menettää mitään jos vaikka ihan vaan kokeilen koko keppirivistöä. Ja siitä se sitten meni, kaikki kaksitoista. Wuhuu! Tein vielä toiston ja taas mentiin kaikki. Sitten vaan vauhtia ja varmuutta hiljalleen hakemaan :)

Minä leijun viikonlopun hyvistä fiiliksistä, Rin leijuu ihan muuten vaan
 Toinen superonnistuminen ja oivaltaminen liittyy paimennukseen. Kävin eilen ja tänään paimentamassa, alkuun vähän pohdin että kannattaako lähteä edes kun Rinissä on ollut niin paljon vauhtia lampailla vaikka edistystä onkin näkynyt joka kerta. Mutta nyt lauantaina mulla oli ihan eri koira matkassa. Rin keskittyi! Kaikki tiukat spurtit loistivat poissaolollaan tai sitten ne olivat juuri niissä paikoissa missä niitä tarvittiin. Sitten Rin hiljensi ja ymmärsi että lampaita voi hallita muullakin tavalla kuin vauhdilla. Tehtiin taas tasapainon hakemista ja kierrettiin yhdessä lampaiden ympäri niin että lampaat olivat aidan vieressä. Oikealle lähtee huonommin ja tarvitsee välillä lisäkehotusta mennä lampaiden ja aidan väliin. Rin löytää yhä paremmin tasapainokohdan mutta ei edelleenkään malta pysähtyä. Tottelee nyt suht hyvin "Down!" -käskyä mutta jää lampaiden vedon puolelle, ei niinkään tasapainoon. Samaa harjoitusta tehtiin myös tänään ja kokoajan Rin lähti paremmin lukemaan miun liikettä ja uskaltaa kiertää paremmin itsenäisesti. Vauhti oli tänään tullut taas hieman hiljemmaksi.

Tänään myös Rin ajatteli selkeästi enemmän. Luki lampaita todella hyvin ja jos lähti lampaita pysäyttämään, Rin siis rrrrrrakastaa pysäyttämistä, niin ei hajottanut tai ohjannut lampaita naapurin mökille asti vaan laittoi lampaat siistiin nippuun ja kävi päiden eteen tuijottamaan. Etteivät vaan keksi karata jonnekin. Ensin käytiin sisällä tekemässä ahtaassa tilassa lampaiden pyöritystä. Vähän Riniä jännitti, vasen puoli meni paremmin mutta oikealla tuli liikaa syöksyilyä lampaita kohti niin Rin pääsi hihnaan harjoittelemaan. Mentiin laitoja pitkin ja Rinin piti kulkea nätisti. Sitten taas vasemmalle ilman hihnaa ja Rin oli taas kuin toinen koira. Rauhallisesti liikutteli lampaita syöksyilemättä ja meni jopa itsenäisesti ilman miun apua ympäri. Uskalsi mennä ahtaisiinkin väleihin. Oikealle lähti nyt myös eri asenteella, rauhallisesti ja laitoja myöten. Tähän suuntaan ei itse uskaltanut mennä kokonaisia kierroksia, tarvitsi vähän apua etenkin kun lampaiden pyllyt oli edessä. Silloin Rin olisi vaan halunnut mennä päiden luokse pysäyttämään lampaat ja varmistamaan etteivät ne vaan karkaa sieltä ladosta ja aidoista.. Just Rin, vähän luottoa peliin.

Siellä se vaan hengaa, ilman kiirettä mihinkään. Lambit paketissa. Taustalla tosityökoira.
Pellolla yritettiin eilen ja tänään myös ajoa niin että Rin ohjaisi lambeja miuta kohti. Ei onnistu, Rin ei vaan ymmärrä että niitä lampaita pitäisi laittaa menemään johonkin suuntaan koska ne pitää PYSÄYTTÄÄ! Elämä on ihanaa kun kaikki on siistissä paketissa ja juuri siellä missä pitääkin. Rin ei siis oikein malttanut olla takana, pari hetkeä oli kun toi lampaita mutta heti lähti kiertämään. Mutta sitten kokeiltiin niin että Rin ajoi miun kanssa lampaita niiden takana. Taas meinasi lähteä kiertämään mutta sitten napsahti jotain Rinin päässä niin että sen melkein kuuli. Lampaita VOI kontrolloida muualtakin kuin pääpuolelta, tajusi Rin. Ja lähti hienosti kuljettamaan lampaita <3 Toki meinasi välillä lähteä kiertämään mutta rauhoittui taas hyvin lampaita kuljettamaan.

Oli kyllä hienot treenikerrat. Miten upeaa oli nähdä se syvä rauhallisuus ja päättäväisyys Rinissä. Tekee hirmu itsenäisesti töitä, ei oikein luota että mie osaisin (no en osaakaan..) tai että kokeneempi tilakoira osaisi hoitaa oman tonttinsa. Myös se on jotenkin niin upeaa että opettamatta Rin osaa työskennellä toisen koiran kanssa. Eikä välitä siitä että siellä on toinen koira, hyppää makuulla olevan koiran yli jos tarve vaatii.. Sitten kun treeni on ohi niin Rin lähtee hyvin pois pellolta ja katselee rauhallisesti lampaita kauempaa. Hieno harrastus, niin erilainen mitä normiharrastuslajit ovat :)



Eilen pääsivät myös molemmat hauvat koirauimalaan uimaan pitkästä aikaa. Riniltä pääsi korvia huumaava huuto kun pelastusliivejä puettiin. Alkuun olisi myös halunnut Kooaa jahdata altaan reunalla mutta sitten rauhoittui ja tykkäsi hyppiä rampilta veteen. Rinin uidessa takapotku on myös aika mojova kun Kooa tuntuu menevän eteenpäin etujalkojaan käyttämällä enimmäkseen.

Tänään oli pitkästä aikaa Kooan hakutreenien vuoro, tuli vähän tynkätreenit kun kaksi perui tulonsa. Onneksi Satun kanssa saatiin jonkinlainen ratatreeni Kooalle :) Ekalla lähetyksellä ampui taas radan ulkopuolelle, seuraavalla taas taaksepäin ja karjuin elukan pois. Sitten lähti vihdoin eteenpäin ja teki löydön. Tyhjälle oikealle lähti taas pariin kertaan taaksepäin. Vasemmalle nyt hyvä pisto, vähän vino. Oikealle lähti nyt hyvin, lähetin toisenkin kerran koska en ehtinyt edetä lähetyspaikalle asti mutta tälle lähetykselle jouduin ottamaan uusinnan koska eteni taas taaksepäin. Vasemmalle taas hyvä pisto eteenpäin ja löytö. Oikealle nyt hyvä pisto ja samoin vasemmalle josta myös taas löytö. Tässä olikin tämän päivän treeni.

Muuten ollaan puuhasteltu tokoa ja rallytokoa. Tein molempien koirien kanssa jopa kylttien kanssa avoimen luokan rallytokot. Kooa meni hienosti ja Rinkin yllättävän hyvin. Radalla oli hyppy ja sen Rin handlaa paljon Kooaa paremmin. Rin vallan innostui nähdessään kyltit hallissa ja oli aivan täpinöissään. Kooa on tehnyt myös sellaista monitoimiseuraamista. Pyörittelen Kooaa vähän puolelta toiselle ja tehdään erinäisiä juttuja myös oikealla puolella. Huomasin että perus "Seuraa!" -käsky toimii parhaiten oikeallakin puolella. Tulee parempaan paikkaan kun aiemmalla käskyllä. Kooan paikka on tuntunut myös nyt hetkellisesti paljon paremmalta. Ei paina ja edistä niin paljoa mitä aiemmin. Rin on puuhastellut perusjuttuja. Liikkeestä istuminen on edelleen hyvin hankalaa, ei vaan millään istu. Saattaa istua välillä useammankin toiston hyvin ja sitten vaan käy seisomaan. Tai kun ensin virittelen helpomalla istumaan ja tässä toimii niin seuraavaksi seuruun kanssa taas vaan seisoo.. Paikkamakuut ovat onneksi taas menneet todella, todella hyvin. Kerran oli mukana koira joka haukahteli, nousi istumaan ja lopulta lähti omistajan luo. Rinillä meni korvat luimuun mutta ei stressaantunut liiemmin tilanteesta :)

Sitten Rin pääsi leikkimään Rysty pentusen kanssa :)


Rystyllä vauhtia riittä!

Rin vähän jäykkänä pennulle

LentoRysty

Joku odottaa..




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti