perjantai 18. marraskuuta 2016

Kotiläksyjä


Puspus murut taas näyttää parastaan
Viime viikon lauantaina oli Marko Vuorenmaan koulutus. Rinin kanssa ensin katsottiin vähän seuruuta, kaikilla oli aikalailla sama aloitusteema; kontakti ja peräpään käyttö seuruussa. Rin sai kotiläksyksi opetella nenäkosketuksen miun käteen joka on vasemmassa jalassa kiinni, tämä pitäisi saada seuruuseen mukaan niin että Rin kulkee nenä kiinni kädessä. Auttaa päänheilutteluun. Tätä onkin kotona tehty, vaatii aikaa että Rinin saa ymmärtämään kuonon pidon kiinni kädessä. Olin jo ennen tätä vähän aloittanut käsitargetin tekemistä. Rin sen alkuun käsitti lipaisutargetiksi. Ajattelin että ihan sama, jäähän tuo lipsuttelu varmasti pois. No ei jäänyt vaan piti sitten alkaa naksuttelemaan pelkästään kuivista targeteista kun en halua venyvää kielitargettia.. Voin vaan kuvitella minkänäköistä kielitargettiseuruu on kun Rin tulee kuminauhana käden perässä :D

Ongelmia meillä oli tähän koulutukseen aika vähän kun jo käytiin Riitan ja Pekan kanssa niitä osittain läpi. Otin pääaiheeksi kuitenkin tuon tyhjälle lähetyksen. Tähän saatiin vähän samantyyppinen neuvo mitä kuuntelin toiselle koiralle tehtävän Pekan koulutuksessa. Eli viereisille alustoille menoa. Marko ohjeisti niin että alustat ovat seinän vieressä. Ja tämähän olikin Rinille hankalaa! Hakee selvästi ruudusta keskipistettä ja oli _todella_ hankalaa alkuun mennä ihan seinään asti, agilityesteiden sekaan. Tähän paljon näyttöä apparilta ja lähetyspaikan vaihtelua. Tämän treenaus oli nopeasti kuitenkin ohi, onneksi oli vara-aiheita mukana. Ei ne isoja "ongelmia" ole, mutta hyvä niihin olisi saada jotain uutta treenausideaa :) Eli siis merkille menon hitaus seuraavaksi kehiin. Tässä tehtiin niin että namialusta merkin taakse ja appari (Marko) varastaa namin jos Rin hitailee. Tässä tulikin hyvin vauhtia eikä tullut haukkua. Jos itse lähtisin kisaamaan niin silloin tulisi haukkua mutta vieras kisaaja ei näköjään haukkuja aiheuta.

Lenkillä mennään täysiä, treenikentillä himmaillen

Rin, Kooa, Liina ja Tosca

Ja vielä oli aikaa! Ruudusta seuruuseen tulo on ollut vähän kehno, ehkä siksi että ei sitä tule juuri treenattua :D Tähän vinkiksi ei niinkään ruudusta seuruuseen ottoa vaan niin että laitan Rinin kiertämään merkin ja siitä itse lähden kävelemään poispäin. Kun Rin on kohdilla niin tiukka täyskäännös tai kääntyminen johonkin muuhun suuntaan. Rinin pitää olla kokoajan tarkkana. Tässä tulikin aika reilusti valumisia ja ongelma (treenaamattomuus) selvästi esiin. Uusi "sivu" kehotus jos meinaa ajautua ohi. Tätä tehtiinkin hallilla myöhemmin ja nyt meni jo paremmin! Rin oli hyvin kuulolla :)

Kokeet tulossa ja siis treenin aihetta on. Siksi käytiin tällä viikolla jopa kolmesti hallilla treenaamassa. Tyhjälle menoa paljon. Ensimmäisellä kerralla ei mennyt hirveän hyvin. Tapahtui taas että Rin teki väärin ja sitten kun teki melkein oikein niin lähti tätä melkein oikein ratkaisuaan jatkuvasti tarjoamaan. Olin siis tietysti kovin iloinen tästä melkein oikein suorituksesta. Tätä hiukan pohdin ja mietin että miksi Rin jää kiinni niin herkästi vääriin toimintaketjuihin mutta ei niinkään oikeisiin. Rin toistaa väärät ketjut selvästi paremmalla toistojen onnistumisprosentilla mitä tekee jos joku liike menisi oikein ja sitä toistaisi. Ajattelin että ehkä kun Rin on jotenkin kuitenkin paineistunut kun ei saanut palkkaa, kokeilee jotain uutta joka menee sinnepäin, tässä tapauksessa pieni banaani namialustalle. Saa siitä isot kehut ja palkan, tekihän nyt hyvin lähes oikein. Tadaa, paine on poissa! Ja koska pääsi tällä toimintaketjulla pois paineesta niin alkaa toistamaan sitä. Jos on näin niin jatkossa pitää entistä tarkemmin suunnitella Rinin treenit ettei näin pääse tapahtumaan. Sitten nimittäin Rinin kanssa väännettiin siitä että tehdäänkö sinne merkille banaani vai ei..

No seuraavalla treenikerralla tiedostin jo ongelman ja aloitin tyhjän treenit jo täysin erilailla. Tehtiin alkuun hyvin lyhyestä matkasta, näin banaania ei tule. Siitä hiljalleen pidentäen ja taas lyhentäen matkaa. Nyt menikin todella hyvin! Välillä harhautui väärälle alustalle mutta banaaneja ei tullut niin paljoa. Rin myös paremmin menee pidemmälle eli seinään asti. Tällä toisella kerralla sain myös vihdoin uuden kohdennuksen tyhjään, jos Rin otti tarkennuksen väärälle alustalle niin sanoin "Ohoh, ei ole siellä" ja uuden virittelykäskyn. Rin vaihtoi ja meni oikeasti myös sinne mihin tarkennuksen vaihtoi! Myös kehuista ja odotuksesta Rin malttaa pitää katseen oikeassa suunnassa. Paljon myös mentiin lähemmäksi jos tarkennus oli muualla.


Rin teki myös sekä ohjatun että kierto-ohjatun kapulan hakua. Ohjatussa tein kaverin koiralle tehdyn treenin mukaan. Eli kävin näyttämässä kapulaa itse ennen sen hakemista ja näitä piti tehdä useampi samalle kapulalle. Ellin kapulan haut olivat nimittäin niin upeat että teki vaikutuksen :) Rinille tämä treeni toimikin hyvin! Rin lähti paljon varmemmin ja reippaammin kapulalle! Miun katse on vaan niin tärkeä tässä, jos yhtään edes ajattelen väärää kapulaa niin Rin lähtee sinne. Sama kierto-ohjatussa, parasta olisi että en edes katso Riniä kunnolla vaan katson pelkästään haettavaa kapulaa. Pitää joskus kokeilla että mitä käy jos annan käskyt silmät kiinni. Tuntuu että Rin lukee ohjeita enemmän kasvoista kuin käskyistä tai käsimerkeistä..

Kooalle teen nyt seuraavaa ketjutusta. Paikkamakuu - maltilliset kehut - seuruussa siirtyminen vähän eteenpäin - käy-käsky ja itse katson "suorittavan koiran eteenmenon" - seuruukäsky ja suorituspaikalle. Tämä siis tietenkin ilman suorittavaa paria ja lyhyillä paikallaoloilla. Kuitenkin jo tässä saan Kooalta esiin sen mikä on kokeissa ollut ongelmana, eteenmenon ennakointi. Ja tämähän on ihan huippua, josko saisin Kooan mielentilaa muutettua! Kapulan heilutteluissa on myös menty pieni askel taas eteenpäin. Teen myös seuruutusta kapula kädessä, tässäkin Kooa seuraa herkästi pelkästään kapulaa eikä miuta.. Juoksujäävät olivat hyvät, etenkin maahanmenot Kooa teki hirmu tassupamautuksilla :D

Ensi lauantaina on siis koe Rinin kanssa. Miun ei pitänyt tähän ilmoittautua mutta se lähti vähän niinkuin vahingossa. Mennään ihan avoimin mielin katsomaan miten käy, koe on Rinin agilityhallissa. Huomaan vaan että oma tokomotivaatio sai heti boostin kun on koe näkyvissä, tuttu talven tokomasennus oli nimittäin jo kovaa vauhtia tulossa!

Essi innostui heittämään lunta Rinille ja Kooalle. Hirmu hyvin koirat odottivat vuoroaan! Kun Essi sanoin "Nyt on Rinin vuoro" niin pelkästään Rin hyppäsi ja Kooa odotti :)






perjantai 11. marraskuuta 2016

Rakasta koirasi huonoja puolia

Tällainen neuvo tuli toiselle koirakolle Pekka Korrin koulutuksesta. Pätee periaatteessa minuunkin, miten onkin aina niin helppo velloa siinä kuinka paljon sitä Rininkin haukkua ja riehumista inhoaa. Niitä voisi rakastaakin? En tiedä, kuulostaa aika hankalalta! Mutta ehkä ne olisivat vähemmän häiritseviä jos niitä alkaisi arvostamaan, näkemällä näiden ominaisuuksien hyvät puolet.

Kävimme Tuusulassa Nuorten koirien toko-ringin koulutuksessa. Taisi olla meidän viimeinen koulutus, onhan Rin jo 3-vuotias. Rin aloitti Pekan opissa, tänne vein vähän hankalan ongelman eli paikkamakuussa ääntelyn ja sen miten Rin edellisessä kokeessakin otti häiriöitä samankuuloisista käskyistä. Ollaan tehty paikkamakuita siis ihan todella väärin. Ohje oli että makuut ihan loppuun, se on tylsä liike josta joutuu autoon ja kotiin. Eikä siis ennen treenejä, koira voi vaan makuussa odottaa kuinka kohta tehdään ruutua/ohjattua/muuta vauhdikasta ja kivaa. Ei siis lähelläkään oikeaa mielentilaa. Makuut myös pitkiksi, ne on oikeasti tylsä asia. Lonkalle menosta ei väliä, ei haittaa pk-puolella eikä ehdi EVL:ssä mennä. Palkkaus myös vähän eritavalla. Ei siis lelulle. Jos käy välillä koiran luonna niin ei nameja, tämä vaan kiihdyttää koiraa. Kehut pelkästään. Ja nyt saan käydä Rinin luonna hyvin usein, tätä olenkin jo tehnyt. Jos käy vinkumaan niin torut, jos on katuvan näköinen jo kaukaa niin ei tarvitse mennä lähelle torumaan. Paikkaistumisen muiden koirien vilkuiluun ohjeeksi namit Rinin molemmille puolille, josko toimisivat kuin silmälaput. Ne saa sitten lopuksi syödä.

Meillä oli kaksi kierrosta, toinen kierros oli Riitta Jantunen-Korrin opastuksessa. Tänne vein ongelmaksi Rinin kiertonoudon kapuloihin jumiutumisen, päättää itse minkä kapulan hakea. Kerroin miten treenataan ja treenisuunnitelma kuulosti hänen mielestä hyvältä! Kiva kuulla että on jotain osannut pohtia ja pähkäillä oikeaan suuntaan. Nyt katsottiin käsimerkkiä ja siinä pitää olla tarkkana lähteekö Rin jo olkapään liikkeestä vai käsimerkistä. Ensimmäisellä hakukerralla mokasi ja lähti väärälle. Sitten teki kaikki muistaakseni oikein. Mutta näitä myös leluilla niin että lelut voi heittää myös paikoilleen. Jos lukittuu jompaankumpaan leluun niin siitä herättelyt höpötellen. Että oppisi olemaan auki minuun päin. Jos kuuntelee niin pääsee hakemaan. Sitten häiriötreenit erikseen jossa haetaan lukitusta.

Sitten keskusteltiin virittelyistä, näitä voi treenata niin että on useampi kohde, tunnarit, merkki, kierto jne. Kääntyillään koiran kanssa ja viritellään eri asioihin, koiran pitäisi osata vaihtaa viretilansa eikä saa jäädä jumiin edellisiin. Tämä kuulosti hyvältä! Jos lukitus väärään kohteeseen ei meinaa avautua niin näytä haluttu kohde. Luoksetulon harjoittelun vaikeudesta myös ehdittiin vähän jutella, Rinhän joko ennakoi tai ei keskity stoppiin. Suorassa siis, kiertojen kautta stopit ja vauhdit on todella hyvät. Tähän neuvoksi vetoketjuluoksetuloa jossa palkan saa apparilta tai miulta. Vain hyvästä vauhdista, huono ja ennakoiva vauhti ei tuota palkkaa. Stopeista jättipalkka. Tätä ei ehditty treenata.

Torstaina käytiin vähän treenailemassa. Rin teki tunnarin käskytettynä todella hyvin. Ruudusta käskytettynä ensin pelkästään ruutuun meno lelulle, tämä hieno. Sitten sama ilman lelua ja kylläpä oli hieno ja vauhdikas stoppi ihan taakse :D Sitten muuta pientä hömpöttelyä, yleisissä treeneissä kun oltiin. Yleisten treenien loppumisen jälkeen pieni lenkki ja hyppytekniikkaa molemmille koirille. Kooa teki ensin ja teki korkeuden arviointia 90 senttimetriin asti. Ensimmäisellä kerralla vähän kolautti ja sitten keskittyi paremmin. Rin teki myös, ensimmäistä kertaa. Kyllä oli itsellä sydän syrjällään kun Rin hyppää _todella_ kaukaa. Kun laudat lähtivät lisääntymään niin Rin alkoi myös keskittyä paremmin. Enään ei ylihypännyt ja oli kyllä varmannäköistä hyppyä! Rin meni myös 90 senttiin asti ja todella vaivattoman näköisesti.

Kooa teki mielentilajuttuja kapulan kanssa, pääosin pelkkää kapulan heiluttelua ja siitä kyttäyskieltoa. Nyt hyvin otti kyllä kontaktia heiton jälkeen, oli vähän paremmin auki kun aikaisemmin. Samaa esteen yli heitettynä, ei saa vetää päätä alas ja kytätä. Kooan treenit ovat hyvin yksipuoliset mutta varmasti Kooan puolesta väsyttävät. Oli välissä vähän seuraamista myös ettei ihan pelkkää kapula-aivojumppaa :)

Rin puuhasteli vähän enemmän. Eteenlähetys oli tälläkertaa ihan kaameaa, Rin tämän esityksen jälkeen joutuikin autoon hetken huilille. Rin bongaili kaikkea mitä kohti juosta, ennakoi stoppia tai lähti kipittelemään ihan minne sattuu. Rakentelin rauhassa kiertohässäkän ja merkki oli suht pieni ja A-esteen edessä, vähän ehkä vaikea bongata. Mutta mitä tekee Rin? Ihan superisti virittelystä bongasi merkin ja teki hienon kierron, vieläpä keskittyi hyvin kiertämään tiukasti takaisinpäin <3 Tästä suora palkka. Sitten stopeilla molemmat kapulat ja nämä olivat taas ihan superit. Sitten piti ottaa stoppi ja palkata mutta Rin kävikin ennakoimaan niin otin vielä kerran läpi ja sen jälkeen stopin. Nyt merkin menokierto on vähän levähtänyt mutta takaisinpäin todella tiukka. Tähän saatiin ohjurineuvot myös Riitan koulutuksesta joten tehdään niitä jatkossa :) Sitten kokeilin Rinin kanssa pk-hyppyä! Ensin vähän matalammalta ja lopulta 80 cm hyppynouto. Ja vau, kyllä se Rin tulee vaan varmasti ja hienosti mennen tullen. Hurjan näköistä vaan kun Rin hallitsee kropan oikeasti niin hyvin ettei sen tarvitse paljoa hyppäämistä miettiä.. Ja mitä tein treenin lopuksi? Vaihtoehtoina lähteä naama ilosta hehkuen kotiin tai sitten otsa rypyssä. Eteenlähetys. Nyt ilman ruutua ja hallin pitkittäissuuntaan. Otan nyt tässä tietoisen riskin. Kokeilin pk-eteenlähetyksen virittelyä ja käskyä. Ja mitä tekee Rin? Täydellisen järkevän vauhdikkaan SUORAN ja tarpeeksi pitkän eteenmenon <3 Ja toistaa sen vielä toiseen suuntaan ettei vaan ollut vahinko se ensimmäinen. Pitää vähän miettiä tätä käskypolitiikkaa, uskon että osaa kyllä pk-kentällä juosta täysiä pidemmälle kun olosuhteet ovat täysin erilaiset. Mutta katsotaan :)

Kävihän Rin vielä viime sunnuntaina mölliagilitykisoissa. Ja oli toisella radalla superRin ja toisella vähän vähemmän super. Hyvin mennyt rata teetätti puomin ylösmenolta virheen mutta tämä toi silti ykkössijan. Videolta näytti todella kivalta, HenRin Team kehittyy! Huomenna taas koulutukseen kun kerta saadaan tänne itärajalle kouluttaja, Marko Vuorenmaa. Tämä onkin neljän kuukauden koulutussarja josko sitä innostuisi ihan säännöllisesti treenaamaan ;) Ainiin, Rin täytti myös kolme vuotta eilen, Onnea PimPam!