keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Yritys hyvä, tulos ei hyvä

Rin kävi viime lauantaina hakukokeessa, ei niin hyvällä saavutuksella. Päivä alkoi maastolla ja Rin oli toiseksi viimeinen koira. Koko päivän oli hyvin voimakas tuuli ja _ k y l m ä _ ilma. Onneksi olin pessimistinä ottanut toppavaatteet reissuun mukaan!

Rinin työskentely alkoi pistolla vasemmalle puolelle ja täällä Rin kääntyi heti etukulmasta voimakkaasti alueen ulkopuolelle. Koska maastosta ei ollut pitkä matka tielle niin jouduin Rinin nopeasti kutsumaan pois. Jos olisi ollut maasto "turvallisempaa" olisin todennäköisesti antanut Rinin jatkaa hetken aikaa pidempään taaksepäin. Oikealle teki parempaa pistoa, vaihdoin hieman lähetyspaikkaa vasemmalle ja taas kerran Rin kääntää taaksepäin kovalla vauhdilla. Oikealle jälleen parempi ja kolmannen kerran taas voimakas pisto taaksepäin vasemmalle. Sitten taisi olla se hetki kun Rin pyörähti oikealla ja tuli rullan kanssa. Olin melko varma että Rin otti rullan keskellä aluetta pienen kumpareen paikkeilla ja siinä ei ole maalimiestä. Minkäs teet, laitoin Rinin näytölle ja hetken päästä tuomari käski palaamaan keskilinjalle. Voihan myrkky. En muista tarkalleen miten rata eteni, summa summarium, Rin teki kuitenkin monta, monta valeilmaisua ja kauhoi myös rullaa suuhun keskilinjalla. Ei irrottanut käskyllä vaan jouduin ottamaan käsipelillä rullan pois suusta ja samantien kieltämään ettei ota sitä heti suuhun. Jossain välissä Rin kuitenkin upposi ilman rullaa oikealle ja teki löydön. Tämä oli kyllä ennen noita pahimpia valeryppäitä. Itse näyttö ja hallinta meni hienosti, tämä myös umpipiilo. Sittenkun viimein sain Rinin vasemmalle taakse ja eteni täällä jopa eteenpäin niin tuli kuitenkin rullan kanssa takaisin. Pakkohan se oli hyväksyä kun en nähnyt rullan ottoa. Juoksi taakse ja kävi haistelemaan maata. Se oli sitten siinä. Mietin kyllä useampaan otteeseen aiemminkin keskeyttämistä. Ärsyttävää! Mutta tämä on ollut pelkona mulla pitkään kun Rin on niin herkkä eläin.

Rin katsoo hämärään tulevaisuuteen vuoden ensimmäisen hakutreenin jälkeen.

Koska olin ajanut Nurmijärvelle asti niin päätin jäädä suorittamaan kokeen loppuun. Ja olin jo niin pitkän aikaa metsässä palellut. Esineruutu seuraavaksi ja tämäkin kivalla alueella. Myös hakualue oli aivan upeaa maastoa. Ensimmäinen pisto meni alueen ulkopuolelle ja kutsuin Rinin pois. Toisella lähetyspaikalla Rin käänsi taas voimakkaasti päätä sivuun ja viime treeneistä oppineena annoin Rinin lähteä suoraan vinoon. Juoksikin keskiesineelle! Tarkka kaveri. Seuraavat kaksi esinettä löytyivät myös suht helposti vähän reiluun neljään minuuttiin. Tästä Rin sai 28 pistettä, oli juossut useasti yhden keskiesineen vierestä. Rinin vauhti pysyi hyvänä kokoajan ja palkkaamattomuus ei haitannut pätkääkään.

Lopulta tottis ja tässä Rin aloitti paikallaoloista. Vaikkakin olin menossa yksilöliikkeisiin vielä hetki ennen kentälle kävelyä kunnes tajusin että meillä onkin pienempi numero :D Pidin Rinin autossa kaikkien paukkujen ajan ja kun otin virittelyyn niin Rin oli rento eikä näyttänyt harmistuneen yhtään kaikkien muiden koirien paukuista. Väsynyt Rin oli mutta innostui kuitenkin leikkimään ja taistelemaan vaikka alkuun näytti vähän vetelältä. Paikallaolo oli ihan super! Vaikka virittelin Rinin kammottavalla "Makoillaan" sanalla niin tälläkertaa Rin ei jätättänyt. Kun lopulta käännyin Riniin päin niin Rin oli hirmu levollisen oloinen, sellaisen normaalin koiran näköinen :) Seuruupaikalle meno tuotti sitten hankaluuksia. Rin varamaan arpoi nyt tässä kohtaa paukkuja, näitä pitää alkaa nyt enemmän työstämään kun paikallaolo näyttää niin hyvältä. Seuruu oli ihan kamalaa! Vielä kamalampaa kun normaalisti. Rin oli vetelä pötkö joka huojui vaan mukana. Ampumiset terästivät Riniä hieman mutta sitten oltiin taas matkalaukkuna. Ehkä näytti paremmalta miltä tuntui, arvosana Erittäin Hyvä.

Treeneissä Rin on melkein aina tehnyt jonkun muun jäävän kun istumisen ekalla kerralla. Paljon olen ketjuttanut henkilöryhmää ja istumista. Nyt se toimi! Rin teki hyvän istumisen, wuhuu! Arvosana Erinomainen. Liikkeestä maahan myös hyvä, luoksetulossa tuli suoraan sivulle, taas. Ei tee tätä treeneissä. Pitää ehkä alkaa tehdä pidempää palkatonta jotta muistaisi tulla väsyneenäkin eteen. Tästä Hyvä. Liikkeestä  seiso taas Erinomainen. Näissä Rin oli paremmin mukana seuruussa. Kapulan haku oli hyvä ja tästä "liikkeestä" Rin tykkäsi :D Tätä onkin harjoiteltu niin paljon joten se on kivaa ja toimii varmasti myös jonkunlaisena palkkana.

Nouto oli hieno ja reipasta Rinlaatua. Luovutus oli suora. Olisikohan tämäkin ollut Erinomainen. Hyppyeste oli alussa pressu mutta koska tuuli niin kovaa niin ensimmäisen parin aikana se jouduttiin jo vaihtamaan kiintoesteeseen. Ei muuten oltu tehty kiintoestettä kun viimeksi kesällä.. Tämän kanssa oli vähän jännitystä mutta niin vaan se Rin lennähti kevyesti yli ja takaisinpäin tuli hallitusti ottaen hienoisen kontaktin esteeseen. Rapsusta huolimatta Erinomainen. Sitten se harjoitustenkin murheenkryyni, A-este. Sanoin Rinille ehkä turhankin napakasti että "Kiipee". Rin tähän taisi tuumia että kiipeän vaan jos pyydät nätisti. Kielsi kahdesti menon ja kolmannella kerralla suvaitsi kiivetä esteen yli. Vähän arvasinkin mitä käy, nappasi kapulan, tiesi että esteen ohi ei sovi tulla joten lähti lätkimään karkuun kapula kaverinaan. Pari kertaa sain pyytää että tuli luokse. Tämä Puutteellinen. Eteenlähetyksessä Rin tiesi mitä tehdä ja taas kerran hirmu hieno jarrutus maahanmeno. Erinomainen. Pisteitä kertyi 82 ja jäi kuitenkin hirmu hyvä fiilis (jos unohdan sen seuruun mutta se on ollut aina huono).

Olimme viimeinen pari joten hain samantien oman kapulan ja otin ensin A-esteellä pelkän palautuksen, toi hyvin. Sitten sekä meno että paluu. Nyt myös meni normaalilla voimalla ja vauhdilla ja toi kapulan esteen yli. Mikä lie klikki tottiksessa oli. Ehkä pitää seuraavalla kerralla muistaa pyytää nätisti ;) Pisteillä ei siis juhlittu ja jatketaan kakkosluokassa kunhan maasto saadaan toimivaksi. Kokeessa oli silti kiva olla vaikka itsellä meni hieman huonommin. Järjestelyt pelasivat, paikat olivat toimivat ja tapasin monta mukavaa ihmistä. Tuomarina oli Heidi Helin ja järjestäjänä Impivaaran hallit.

Rinillä on aiemmin ollut hyvin satunnaisesti valeilmaisua. Jos on sen yhdessä treenissä tehnyt niin en muista että olisi painajaismaisesti jatkunut seuraavissa treeneissä. En tiedä vaikuttiko se että torstaina käytiin tekemässä hakua jossa otin Rinille enemmän tyhjää alle. Täällä nimittäin tuli valeilmaisu kun Rin ei edennyt alueella hyvin. Rin teki useamman tyhjän kuin suunnittelin koska meni oikealla olevan maalimiehen ohitse. Tämän löydön jälkeen oli ajatus että seuraavalla pistolla Rin löytäisi vasemmalla olevan maalimiehen mutta haha, eipäs löytänytkään. Teki kuitenkin kaksi tyhjää ja uudestaan vasemmalle lähetyksellä tuli sitten rullan kanssa vaikka ei ollut maalimiehellä käynyt. Jälkiviisaana olisi pitänyt ehkä helpottaa ja ottaa ääni viimeiselle maalimiehelle tai olisi voinut jättää koko harjoituksen tekemättä. Olisiko koe sitten mennyt paremmin, ehkä ei.

Tottiksessa on harmina ollut taas juurikin A-este. En tiedä mikä on tullut peikkona paluuseen kun Rin lähtee kipittämään karkuun kapulan nostettuaan. Olen siis treeneissä aina sanonut Rinille että ohi ei tulla. Paino sanalla _sanonut_ ja aina ei tartte edes sanoa kun Rin tietää katseesta että tämä ei ollutkaan sallittua. Perjantain viimeistelytottistreeneissä oli putki kivasti A-esteen takana ja ajattelin että saan sitä kautta vauhtia ja intoa takaisin tulemiseen kun Rin jälleen kerran karkasi kapulan kanssa. Rin siis kapulan kanssa putkeen ja käskin kiivetä. Rin päätti toisin koska putkesta vietti tie suoraan kepeille niin meni sitten niitä pujottelemaan, kapula suussa tietenkin. No oli tämä itsestänikin aika hauskaa. Eipä ollut sitten hetken päästä kun Rin A-esteen ylitettyään nappasi kapulan kantoon ja lähti niitä keppejä pujottelemaan. Ja teki saman kolmannenkin kerran. Voi hyvää päivää.

Eteenmenoa tein pari kertaa viime viikolla ja nämä menivät hirmu hyvin. Rin muisti virittelyt ja pinkoi kovaa. Seuruu kärsi kovasti jos Riniä jännitti tulla kentälle, odotti paukkuja. Kokeessa oli matkalaukku mutta treeneissä taas välillä jopa yliyrittäjä joka poikittaa ja heiluu. Tein yhden pidemmän paikallaolon kun toinen koira teki kaaviota ja tällöin Rin kävi vinkumaan/haukahtelemaan noudoissa. Kokeessa ei ihme kyllä tätä harrastanut. 

Eli Rinin kanssa pitää jatkossa muistaa:

1. Älä ikinä koskaan ilahdu mistään mitä et Rinille halua kouluttaa. Kiellä kaikki.
2. Älä käske vaan pyydä nätisti.
3. Jos Rinin nenä tietää että metsässä ei ole lähistöllä ketään niin luota tarkkaan nenään ja etene. Reilusti sitten myös. Hinkkaaminen tietää huonoa.
4. Jos Rinin nenä pyynnöstä huolimatta osoittaa esineruudussa hieman vinoon niin se osoittaa esineelle. 

Kiitos Paulalle kuvaamisesta :)

Kiitos Paulalle kuvaamisesta :)

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Hyvä Kooa!



Kooa on ollut hirmuisen pätevä hänen ensimmäisissä kuninkuusluokan rallytokokisoissaan <3 Oli sen puoleen myös mukavat kisat kun meitä kisaajia oli ensimmäisessä kisassa kolme ja iltapäivällä viisi. Luokka meni hujauksessa ohi! Radat olivat kivoja, paljon pysähdyksiä ja käännöksiä. Olin etukäteen kyseisen tuomarin ratoja katsonut niin siellä oli aika usein myös peruutus. Ja oikealla puolella mitä Kooa ei ehtinyt kunnolla oppia ennen kisaa vaikka heti otin sen harjoitteluun.

Ensimmäinen rata oli helpotus kun ei ollut putkea, sarjahyppyä tai merkkiä. Toisaalta harmitti koska niitä olemme niin paljon treenanneet :D Tässä oli myös askel käännös vasemmalle missä koira jätetään istumaan ja kutsutaan sivulle kun koira on oikealla! En ole tätä muistanut harjoitella mutta sen onneksi ehdin asentaa Kooan järjestelmään ja tämä toimi kisassa käsimerkin avustuksella. Kooallahan on "Seuraa!" -käsky ja se tarkoittaa molempia puolia. Onneksi Kooa on oppinut lukemaan käsimerkkiä kummalle puolelle ryhmittyä. Miinuspisteitä kerättiin uusintojen kautta. Jouduin uusimaan (voi herranjestas!) istu-seiso-maahan kyltin koska Kooahan päätti että istumisen kautta voi mennä maahan. Voi luoja. Tämä oli ihan papparaisen höperyyden piikkiin menevä moka. Toinen uusinta tuli puolenvaihto edestä kyltille ja tämä taisi olla enimmäkseen siksi että itse huidoin hieman huolimattomasti. Kymppi menetettiin kun Kooa seisahtui puolen vaihto takaata tehtävässä. Miun moka tämäkin koska tein liikkeen liian hitaasti. Käytösruudussa oli aiheena oikealla seisominen ja tätä olimmekin pari päivää sitten harjoitelleet! Silloin kokeilin myös seisominen edessä ja se oli hankalampi. Kooa hienosti seisoi koko ajan :) Tältä radalta 81p. ja 3.sija.



Seuraavalla radalla olikin sekä merkki ja sarjahyppy! Jee! Toiseksi viimeinen kyltti oli oikealla peruutus joten radan sai rallatella iloisesti läpi ennen tätä kylttiä. Merkin Kooa bongasi hienosti, vaikka katsoikin ehkä aavistuksen vinoon. Tästä kutsu, puolen vaihto ja sarjahyppy. Viimeinen hyppy oli vähän lennokas ja oltiin hieman eriparina hetken kun Kooa hyppäsi miun arviota pidemmälle. Muutoin rata meni hallitusti ja itse muistin hengittää ja pysäyttävillä kylteillä rauhoittua ja katsoa miten rata jatkuu. Oikealla peruutus meni huonosti vaikka sitä rataantutustumisessa kovasti hinkkasin. Muistin viritellä kävelemällä hitaammin ja antaa käsimerkin jonka olin keksinyt samana päivänä mutta unohdin antaa suullisen käskyn kunnolla :D Kooa sitten peruutti huonosti ja pysähtyi, olin jo päättänyt etten uusi mutta olisi ehkä kannattanut.. Tästä -10 pistettä ja tulos 89p. ja 1.sija. Radan jälkeen oli sellainen olo että nyt meni kyllä liian nopeasti. Odotellessa oli pakko kytätä kylttejä läpi kun ahdistuin jo että unohdin suorittaa puolet :D Mutta ei, olimme vaan nopeita tällä sujuvalla radalla. Käytösruutu meni hyvin. Tuomarina molemmilla radoilla Tiia Hämäläinen.



Rin kävi agilitykisoissa ja meni vähän niin ja näin. Ensimmäinen hyppyrata oli aika pommi, tältä radalta tulikin muistaakseni vain yksi tulos koko porukalle. Toinen rata ei valmistelujen suhteen mennyt nappiin ja Rin oli aivan kuutamolla. Kolmas rata oli yhteistyön kannalta paras mutta Rin ei suostunut tekemään takaakiertoa seinään päin ja kun sitten teki niin tästä juoksi puomille. Ehkä siksi että perjantaina Henri teki hypyltä puomille juoksaria :D Voi Riniä. Kolmen hyllyn päivä.



Mutta nyt voi sanoa että maastokausi on korkattu! Meillä piti olla ilmaisutreenit keskiviikkona mutta metsä olikin senverran sula että suunnitelma vaihtui hakutreenin suuntaan. Ihan ei alue ollut 50m syvä koska se oli hakkuualue mutta tyhjää parempi. Rinille oikeaan etukulmaan löytö pienen kumpareen taakse. Jo alueelle tullessa Rin nosti nenää ja sai selkeästi hajun maalimiehestä, tarkennusongelmia esiintyi kuitenkin kun lähti jo palaamaan takaisinpäin mutta sitten nenä tarkentui ja teki ilmaisun. Näytöllä käytös oikein korrektia. Sitten vasen etukulma, tämäkin hieno. Oikealle tyhjä ja Rin teki piikin joten lähetin uudestaan. Nytkun kääntyi oikeaan niin hirmuiset kehut ja kutsu pois. Vasemmalle taas suora löytö pienen purontapaisen taakse. Taas löytyi hyvin ja näytöllä malttaa odottaa rauhassa vaikka tulen hitaasti ja liinaa selvitellen. Oikealle löytö ja nyt lähetin hieman ennen maalimiestä. Rin teki hienon syvän ja suoran piston ja kääntyi eteenpäin. Kehuin ja tuli tästä pois. Voi ei, näitä pitää harjoitella. Uusi lähetys ja nyt Rin löysi tiensä maalimiehelle, tämä pisto ei ollut niin hieno kun sai hajun jo menomatkalla. Kolmas olikin lähilöytö ja tätäkin Rin joutui hieman hakemaan kun meni vauhdilla ohi, täältä suorapalkka.

Olin ihan hirmu tyytyväinen Riniin! Nyt tein myös niin että palkkasin itse maalimiehiltä. Ensin Rin meinasi ryysiä maalimiehen luokse kun nostin maalimiehen ylös mutta tämä väheni kerta kerralta ja Rin rauhoittui. Kokeilussa oli myös ohuempi XXL:stä ostettu jälkiliina ja yllätys oli suuri kun lähetin Rinin ensimmäistä kertaa näytölle ja 10 metriseksi luulemani liina olikin jotain ihan muuta :D Itse olin suurinpiirtein keskilinjalla kun Rin oli jo maalimiehellä. Tätä pitää hieman lyhentää!

Tämän jälkeen samalle alueelle esineruutu. Arvelin että saatan hieman kerjätä verta nenästä tällä tyylillä mutta muita paikkoja ei lähellä ollut. Neljä vierasta esinettä. Rin lähti selkeästi esinettä hakemaan mutta ei vaan tuonut yhtään. Juoksi kyllä jokaisen esineen läpi joten ne paikallisti mutta mitään ajatusta ei ollut esineitä nostaa. Tätä sitten hinkattiin ja Rin vaan kiertää ja kaartaa. Menin itse ruutuun Rinin kanssa ja lopulta onnistui kahden esineen nosto ja molemmilla tuloksena paha mieli. Lähdin toisaalle lenkille ja tein täällä myös uuden esineruudun. Nyt Rin nosti esineet hyvin. En tiedä oliko syynä alue, vieraat esineet ja hajut vai mikä.

Noki, Nano, Kooa ja Rin




Torstaina tein myös esineruudun, nyt neljä esinettä. Kolmen nosto meni hyvin kivuttomasti ja nopeasti mutta neljännen kanssa Rinillä meinasi loppua usko. Ja kun Rinillä loppuu usko niin ei etene perälle asti vaan lähtee viuhtomaan ravilla noin puolen välin paikkeilla jälkiä pitkin. Nousi onneksi se neljäskin kun Rin malttoi mennä perälle asti :) Toisen esineen kohdalla kävi niin että halusin Rinin menevän syvälle mutta lähetyksessä Rin vaan vääntää nokkaa hienoisesti oikealle. Ei auta minkäänlainen korjausyritys ja jos lähetin niin lähti vinoon ja tästä kutsuin pois. Lopulta Rin lähti hetkellisesti suoraan mutta samantien käänsi taas oikealle ja herranjestas! Rin olikin saanut hajun lähiesineestä vaikka paikalla ei edes tuullut nimeksikään. Eikä tämä lähiesine ollut mitenkään lähellä linjaa mutta Rinillä nyt sattui olemaan vaan tarkempi nenä mukana.

Ostinpa sitten muuten uuden kameran :) Koska hetkellisesti luulin että kamera oli rikki vaikka vika olikin objektiivissa niin ehdin jo haaveilla uudesta kamerasta. Siitä se haave sitten jäi kalvamaan ja päätin olevani uuden kameran tarpeessa. Mietin ostaisinko täyskennon mutta päädyin kuitenkin ostamaan Canon 7D Mark II. Innolla odotan että pääsen ottamaan kameran kunnolla käyttöön! Mukana tuli myös uusi putki, 18-135 mm, joka on kompaktimpi kuin tuo miun jättiputki 70-200 mm. Valovoimalla uusi kylläkin häviää mennen tullen.

Ja sitten vielä Rin vaihtoi omistajaa. Kiertoon ei lähtenyt vaan Rinin kotiosoite pysyy samana mutta jatkossa Rin kulkee Henrin nimissä. Kamerakuumeeseen sain helpotusta, toivottavasti pentukuumekin joskus helpottaa ;)

Uuden kameran kokeilua









keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Rin korjattu

Ihanaa! Paula on palannut treeniseuraksi ja Rin korjaantui samalla :D Ei näy enään mitään viitteitä halli pöhköilyistä ja treenit sujuvat normaaliin malliin. Hyvään malliin.

Pääsiäisenä kävimme kolmesti treenaamassa. Rin aloitti tälläkertaa myös A-treenit. Teimme pelkkää ylitystä niin että Paula otti Rinin vastaan alhaalta jotta alastulo olisi hallittu eikä Rin hyppäisi turhan korkealta. Nämä ovat olleet hyviä, pari kertaa Rin tuli vauhdikkaammin mutta palkkaamattomuus ja suhina toi Rinille seuraavalla yrityksellä malttia. Menot ovat olleet innokkaita ja voimakkaita.

Ja nytkun on ollut valvoja niin olemme harjoitelleet jääviä. Useampana kertana olen ottanut ketjutukseen pienen seuruun, henkilöryhmän (tai vaan sivussa pyörähtämisen), pieni huili ja sitten liikkeestä istu. Tämä on toiminut hyvin, alkuun Rin jäi seisomaan/meni maahan mutta nyt on istuminenkin löytynyt. Kovin on tarkkaa jäävissä miun askeleet. Istumisessa pitää käsky antaa kun vasen jalka on edessä, silloin istu on varmin ja nopein. Juoksu maahan askellus pitää olla kevyttä mutta pitkää ja juoksu seis kevyttä ja vähän lyhyempää! Kyllä on muistamista. Jos tömistelen niin silloin Rin ei tee hyviä jääviä.

Luoksetuloissa Rin edelleen tulee kovasta vauhdista hieman vinoon. Näitä pitää myös tehdä paljon enemmän kun kaaviossa Rinin luoksetulo saattaa olla myös hieman hidas. Seuruu on nyt tuntunut aika kivalta, Rinin asenne on hyvä. Nytkun lelut ovat kelvanneet teimme myös ihan pelkkää seuruun aloitusta ja tästä samantien lelupalkka.

Kooan harmiksi on osoittautunut kiihdyttävän liikkeen jälkeinen tarkka liike. Esimerkiksi putkesta tullessaan tai merkiltä seuruuseen tulosta ei onnistu helposti esimerkiksi poispäin täyskäännökset. Tästä tekee myös hieman hankalaa se että jos otan usean putkeen menon niin sitten alkaa kärsiä putken lähestyminen. Ja nyt löytyi Kooan rallypaketista yksi liike mikä ollaan unohdettu täysin ja mikä on hirmu haastava. Oikealla puolella peruuttaminen, kääks! Kooa ei vaan _ymmärrä_. Kääntää hirmu herkästi pepun ulospäin ja se oli sitten siinä. Merkin ja putken erottelu oli taas super!

Pääsiäisen treenit päättyivät maanantaina jolloin oli taas Rinillä hyvä treenikerta. A-esteellä otin tälläkertaa vinoja palautuksia ja ongelmaksi tuli taas kerran se että jos Rin näkee minut kapulan kanssa niin ei tule esteen yli. Menee vähän pasmat sekaisin että mitä piti tehdä. Onnistui kun vaihdoin kapulan hakupuolen ja olin esteen takana "piilossa" ja seuraavaksi haetutin taas siltä puolelta mille tuli alkuun epäonnistumisia.

Rin teki sisääntuloja pitkästä aikaa koirakaverin kanssa! Paulan ja Nanon kanssa otettiin sisääntuloja ja niissä Rin tuli hyvällä mielentilalla. Itseasiassa seuruukin tuntuu parantuneen, liekö syynä uusi lelu minkä ostin näyttelyistä. Kun Rin oli pentu niin mulla oli kyseinen lelu käytössä ja silloin Rin seurasi hyvin, vanha on rikki mutta josko uusi lelu korjaisi Rinin seuruun ;) Hyvä alku ainakin. Ja Rin on ihan riemuisan raivoikas lelusta! Tein henkilöryhmäkiepsutuksia ja tästä ketjutusta istumiseen, nämä menivät kaikki hyvin. Rin pyörähti myös tekemässä pari kertaa paikallaolon jättöä. Virittelin "Makoillaan" ja joka kerta Rin pisti jarrut lukkoon. Tuli kylläkin heti mukaan kun kutsuin ja tälläkertaa ilme oli normaali eikä ahdistunut paikallaolossa. Pitää jatkaa kokeilua kuinka kauan kestää että Rin ei pysähdy sanan kuullessaan :D

Rin on aikasta täpinöissään uudesta vanhasta lempilelusta

Sitten Rin harjoitteli luoksetuloja niin että hetsasin hieman jättöön. Silti hieman hidastaa ennen perusasentoa ja selkeästi pohtii tullako eteen vai sivulle. Riniä on vaan hieman haastava palkata kesken juoksun kun lähtee sitä ennakoimaan. Paula oli onneksi muistanut ottaa 2kg kapulan mukaan, omani oli taas kerran kotona, joten sitä Rin sai noutaa pari kertaa. Nämä hienoja ja reippaita!

Kooa teki samaa treeniä kun edellisellä kerralla eli putkesta tarkkaavaisuutta vaativa liike jne. treeniä. Alkuun meinasi Kooalla jäädä aivot putkeen mutta kyllä sieltä keskittyminen onneksi lopulta löytyi. Oikealla peruuttamiseen emme tässäkään treenissä löytäneet oikeaa käsky/käsimerkkiyhdistelmää jolla Kooa ymmärtäisi mitä tarkoitan. Kooalla onkin KAKSI MES-kisaa lauantaina! Saas nähdä mitä saadan treenipakkiin lauantain jälkeen.

Rinin pyssyn naksuttelut sisällä etenevät hyvällä mallilla. Seuruutan nenäkosketuksella ja nyt Rinin pitää kestää kaksi naksua peräkkäin. Ensimmäisellä yrityksellä kontakti tippuu mutta sitten kun otan uudestaan niin malttaa pitää kontaktin molempien naksujen verran. Nyt Rinillä onkin taukoa tottelevaisuudesta kun sunnuntaina Rin matkaa agilitykisoihin ja harjoittelee agilitypuuhia :)

Ja vielä, kameran putki ei olekaan rikki! Kyllä nyt muuten hävettää. Olin jo lähettämässä kameraa huoltoon kun ajattelin kurkata netistä vielä viimehetken vinkit korjaukseen. Purin putken paketista ja en edes ehtinyt laittaa putkea kameraan kiinni kun huomasin että siihen olikin napsahtanut MF päälle. Voi luoja. Siinä on ollut pääosin vastavalosuoja napin ympärillä joten en kyllä ymmärrä miten nappi on mennyt väärään asentoon mutta olen kyllä hyvin onnellinen että säästän tässä ison summan rahaa :D 

Ja ei, tämä ei ole tältä vuodelta vaan otettu 16.4.2017. Ei taida olla samat kelit tänä vuonna :(