perjantai 28. syyskuuta 2018

Willkommen Namu!


Itävallassa retkellä

Pentukuume on helpottanut ja muuttanut muotoaan pentuahdistukseksi :D Meille muutti Namu, virallisemmin Blackout Best of Borderbande. Namu tulee Itävallasta ja on varsin hurmaava ja reipas pieni bordercollien alku <3 Itävallassa pentujen luovutusikä on 9 viikkoa joten Namu on hieman vanhempi, aika kivanikäinen luovutettavaksi kyllä omaan mieleen. Namu matkusti tietysti lentokoneella minun kanssa ja ei pentua lentokenttä taikka lentokone juuri ihmetyttänyt. Eikä kummastuttanut kaupunkielämä, bussit, luostarit tai ravintolatkaan. Namu nukahti matkalaukun luovutuksessa ja nukkui kunnes boardingiin oli noin 10 minuuttia aikaa. Sitten hetki ihmettelyä ja koneessa jouduin pitämään laukkua vähän auki koska Namun mielestä vielä ei ollut aika nukkua. Tämän taistelun voitin minä, Namu nukahti juuri ennen nousua ja nukkui Suomeen saapumiseen asti.

Nyt on totuteltu Suomen oloihin ja reippaasti Namu menee kaikkea kummallistakin vastaan. Käytiin ihmettelemässä rakennustyömaata eikä hurjat koneet tai melu häirinneet yhtään. Sen sijaan vastaantulevat ihmiset aiheuttivat hieman kummastusta. Tänään lähdimme retkelle kauppakeskukseen ja täällä Namu oli taas rennosti ympäristön ja ihmistenkin kanssa. Väsy tuli aika nopeasti!


Namu 9 viikkoa, hatarasti mitattuna 31cm ja 5kg


Ja tietenkin ihanat pentutreenit on alkaneet ;) Tuntuu hassulta antaa ruokaa tuostanoinvaanilmaiseksi joten harjoitellaan pieniä pentuasioita. Luopuminen kädessä olevasta namista ja katsekontakti vaati kaksi ruokintakertaa. Etutassut korokkeelle vaati myös samat kaksi ruokakertaa. Sitten on tehty sivulla katsekontakin tarjoamista ja hieman seuruun alkeita. Namu leikkii sisällä hyvin mutta jos vähän jännittää tai on väsy niin silloin leikki ei ole ulkona lähtenyt toimimaan. Namu on napakka Kooaa ja Riniä kohtaan ja kyllä komentaa jos isoilla koirilla on jotain mitä Namu haluaa itselleen.

Ostettiin Clas Ohlsonilta koreja. Kokoa Namu :D

Ja mites Kooa ja Rin? No hyi että ällöttää isoja koiria. Luulin että Rin ihastuisi pentuun mutta sellaista ei ainakaan vielä ole havaittavissa. Namua ei isojen koirien mielestä ole olemassa. Rinin hermorakenne ei myöskään kestä kaikkia ääniä mitä pentu tuottaa joten Rin on ärsyttävä haukahdellessaan hyvinkin herkästi. Pentua ei voi pitää Rinin kanssa ulkona kun etenkin silloin Rin haukahtelee taas vaihteeksi ihan kaikelle. Sitten Namu ihmettelee ja siitä taas Rin ajattelee taivaan tippuvan niskaan.. Onneksi on vanha kunnon Kooa jota ei hätkäytä mikään ja Namu saa Kooasta hyvän mallin. Koirat tuijottavat välillä vaan hölmöinä pennun menoa kun se paiskoo luita tai leluja  pitkin asuntoa. Rinkin alkoi heti näyttää aika aikuiselta.. Ja Rinin pehmeä turkki ei ole enään yhtään pehmeä :D Meillä on olohuoneessa myös häkki Namua varten, saa mennä sinne rauhoittumaan jos ei malta muuten. Rin on ottanut häkin omakseen ja siellä on ilmeisesti hyvä nukkua turvassa kun on vain yksi ilmansuunta mitä vahtia.

Namun hoitaja, Venla. Essiä "hieman" ällöttää kaikki se terävä mitä Namusta löytyy..

Eilen Namu aloitti myös hakutreenit. Satu piiloutui ja hajuhaulla haettiin. Ensimmäinen kerta oli tietenkin ihan ihmetys, toisella kerralla oltiin jo paremmin perillä ja kolmannella kerralla oli selkeästi nenä mukana. Nämä tehtiin vielä illalla kun oli hyvin hämärää, se ei Namua haitannut.

Rin teki oman hakutreeninsä. Kaksi tyhjää, nämä hyviä. Kolmannelta löytö ilmaisulla joka myös hyvä. Neljännellä pistolla yritin saada Rinin ällänä maalimiehelle mutta Rin kaartoikin etunurkkaan. Sieltä sitten toiselle puolelle ja uusi yritys. Nyt Rin meni paremmin ja luulin jo että löysi mutta oli mennyt vierestä ohi. Siirrettiin tämä maalimies vähän eteenpäin ja tyhjän kautta ylös. Nyt löytyi. Sitten kolme tyhjää ja viimeinen maalimies suorapalkalla. Hyvin Rin työskenteli mutta vasemmalle puolelle Rin teki vähän turhan matalaa pistoa. Vauhtia riitti!





Tänään Namu jatkoi hajuhaulla ja nenä toimi taas varsin mallikkaasti. Etsittiin Tiinaa ja Suvia ja ilo oli suuri kun Namu tajusi miksi täällä metsässä taas hihnassa vaelletaan. Namujuttujen jälkeen Kooa pääsi tekemään jäljen ja kiskoi myöskin hyvin mallikkaasti itsensä jäljen loppuun asti nostaen kolme keppiä. Rin teki aamulla omat hommansa etsimällä viisi esinettä. Oikeaan etunurkkaan ei suostunut millään uppoamaan vaan käänsi noin 40  metrissä vahvasti alueen läpi. Ehkä sai hajua keskiesineistä kun ne sitten toi. Viimeisenä sitten neuvoteltiin siitä mennäänkö sinne takanurkkaan asti vai ei ja sieltä se viimoinen sitten nousi :) 

Namu pääsi myös leikkimään muutamaa viikkoa vanhemman bortsuneiti Unan kanssa :) Vähän jää Namu vielä jalkoihin mutta eiköhän tämä kokoero kohta tasoitu!








torstai 20. syyskuuta 2018

Mestari Kooa, Piirinmestari Kooa



 Kooalla meni siis viime sunnuntain rallytokokisat aivan mahtavasti! Ei riittänyt se että Kooasta tuli tämän vuoden rallytokon piirinmestari vaan Kooa myös nappasi itselleen ensimmäisen kiinnityksen valionarvoon <3 Paljon olemmekin harjoitelleet sisääntuloja ja lähtöjä. Se näkyi kisassa ja Kooa oli alusta alkaen kuulolla. Ja minä itse olen myös harjoitellut ja pohtinut miten saan ne kolmen pisteen ohjaajavirheet veks ;)

Ratapiirrustusta tutkiessani tuumasinkin että rata on meille sopiva. Merkille lähetys oli avoimen putkenpään suuntaan mutta en uskonut tämän tuottavan Kooalle ongelmia, eikä se tuottanutkaan. Merkki on Kooalle myös senverran tärkeä kapistus. Yhden pisteen miinuksia tuli vinoudesta vasemmalla seuraten 270 astetta vasempaan, nämä on hankalia kun Kooa ei ole kovin taipuisa eläin. Seuraava vino on myös näistä ketteryyttä vaativista tehtävistä eli koira eteen, oikealta sivulle istu. Vasemmalta peruutus ansaitsi myös vinomiinuksen, tämä liike on vähän niin ja näin, välillä Kooa peruuttaa vähän vinoon ja välillä täysin suoraan. Tästä seuraava kyltti oli valkovuokko ja siinä Kooalta pääsi haukahdus, Kooa kääntyi tässä putken suuntaan. Tästä kontrollimiinus. Puolenvaihto edessä putken jälkeen napsautti myös miinuksen tilille, kuuluu myös liikkeisiin jotka on haastava saada Kooalla ei-vinoiksi. Mutta siinä kaikki :) Radalle ei kuulunut yhtään pelastelutehtävää vaan kaikki sujui hyvässä yhteistyössä. Käytösruudussa oli edessä maaten joka oli Kooalle helppo nakki. Kooa pääsi vielä voittajakehään tekemään nollakoirakon töitä ja rata oli aikalailla sama. Yhdessä kohtaa tein peruutuksen oikealla ja se onnistui hyvin! Tässä käytösruutuna Kooa seisoi oikealla ja tämä myös hyvä.



Pisteitä Kooalle tuli siis 95p., 1.sija ja piirinmestaruus! Meidän Imatran Kennelkerhon joukkue myös voitti joukkuekultaa, meni aika tiukaksi kun toisella joukkueella oli tasapisteet ja tällöin Kooan tulos ratkaisi kisan meidän joukkueen puoleen. Videosta ja kuvista kiitos Paulalle :)




Rinille olen nyt palautellut mieleen kolmosluokan tottista. Tänään tein palkattoman setin ja Rin teki ihan superhienosti pomppuseisomisen kaiken palkattomuuden jälkeen <3 SuperRinpula!! Tästä luoksetuloon lähti aivan hurjaa vauhtia että oli pakko palkata vauhdista. Rin näytti niin onnelliselta. Aina Rinin luoksetulot eivät ole noin nopeita, kuten ei ollut maasta luoksetulokaan. Tein myös A-esteen kapulan palautusta kehumalla ja kaikki palautukset olivat vauhdikkaita. Loppuun vielä tasamaanouto palkatta ja sitten A-estenouto kokonaisena. Kaikki hyvin ja hienosti.

Viime keskiviikkona oli meillä hakutreenit. Alkaa arki-illoista treenit loppumaan kun pimeä yllättää aika nopeasti. Rinille neljä tyhjää alkuun. Nämä menivät todella hyvällä vauhdilla ja fiiliksellä. Yhden piston jouduin uusimaan kun Rin eteni voimakkaasti taaksepäin. Maalimiehet suorapalkalla ja kutsuin Rinin pois kun oli syönyt. Viides (tai kuudes) pisto oli löytö. Sitten oli tarkoitus ottaa kaksi tyhjää ja oletin että Rin kolmannella lähetyksellä tietysti löytää maalimiehen oikealta. No ei löytänyt enkä ollut kutsunut pois niin oli juossut huitsin nevadaan :D Tuli sitten itsenäisesti takaisinpäin. Tästä lähetin uudestaan samalle puolelle samasta paikkaa, nyt hyvä treeni Rinille mennä väsyneenä alueelle jonka jo tarkastanut. Meni samalla vauhdilla ja teki löydön. Tämän jälkeen löytö mutta meinasi tästäkin tulla tyhjä kun Rin juoksi syvälle ja maalimies eri linjassa lähempänä. Mutta hienosti Rin takaisintulomatkalla nosti maalimiehen radalta pois :)

Rin on ilmoitettu kolmosen hakukokeeseen. Ja toivottavasti sinne on tulossa tarpeeksi muitakin jotta koe pidetään.. Ja toivottavasti saan Rinille vielä yhdet hakutreenit alle ennen koetta.

Nämä kuvat Paula otti nollakoiraradalta :)





torstai 6. syyskuuta 2018

Rin HK2


Treenit ovat vieneet todistettavasti valeilmaisuongelmaa eteenpäin. Jes! Sunnuntaina otimme osaa Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen joukkueessa vuotuiseen kaupunkiotteluun. Sää oli aamusta hyvinkin tyyni, kevään kokeessa meillä oli kunnon myrsky. Iltapäivää kohden taas lämpötila ikävästi nousi ja tottis suoritettiin hyvinkin aurinkoisessa kelissä.

Hakualue oli oikein mukavassa maastossa. Näkyvyys oli hyvä, vasemmalla puolella alkoi noin 100 metrissä rinne. Laitoin Rinin ensin oikealle ja teki sinne hienon laatikkopiston. Sitten vasemmalle ja lähdin etenemään. Rin tuli rullan kanssa kun kutsuin. Ehti jo hetken hirvittää että taasko tämä alkaa.. Pakkohan ilmaisu oli hyväksyä ja sitten mentiin etunurkkaan. Sieltä löytyikin laatikko ja laatikosta ihminen! Rin ei mennyt maahan näytöllä vaan jäi istumaan. Hallinta hirmu hyvä eikä Rin yhtään haikaillut maalimiehen perään. Muistaakseni tässä kohdassa tuli tyhjä oikealle ja piikkipisto vasemmalle, Rin kohdisti piiloa päin etenemisen ja ehkä siksi kääntyi takaisin. Hyväksyin tämän koska pelko valeesta mukana.

Jatkettiin oikealle ja nyt Rin sitten vaan katosi. Kutsuin ja huutelin mutta koiraa ei näy. Asetuin odottamaan myös vähän huonoon paikkaan, lähetys vasemmalle just hyvä mutta oikean puolen näkyvyyden peitti tiheä kuusi. Jos liikkuisin eteenpäin niin lähetyspaikka ei olisi niin hyvä ja jäisi tutkimatonta aluetta. Ja taaksepäin ei ole asiaa. No tuli se Rin sieltä lopulta pois, ilman rullaa. Sitten oikealle, taas vähän vajaa pisto. Vasemmalle ja taas Rin ampui taakse ja kiiti takarajalla ja myös alueen ulkopuolella. Kutsuin mutta ei vaikutusta. Sitten näin että Rin suunnisti pusikkoon noin 200m kohdalla ja totesin että siellä on oltava maalimies. Hetki odottelua ja Rin poistui pusikosta rulla suussaan. Rinillä oli aika hiki kun tuli luokse ja maalimiehelle lähdettiin aika verkkaiseen liina löysällä mutta laukalla kuitenkin. Täällä myös hallinta hyvä ja poistuminen joka olikin aika pitkä koska Rin otti tämän maalimiehen alle 100 metristä..

Lähetys oikealle ja Rin eteni rinteen päälle. Täältä taas suora näkyvyys ja näin että Rin on hajulla nenä pystyssä. Hakee ja hakee mutta ei löydy. Ajattelin että ehkä maalimies on rinteen takana mutta sielläkin Rin kävi ja palasi takaisin. Sitten totesin että maalimies on rinteessä olevan kaatuneen puun takana kuusen oksien alla. Ja niin olikin, lopulta pitkän haun jälkeen Rin sinne päätyi ja poistui jälleen kerran rullan kanssa. Näytölle käskiessäni ei tapahtunut mitään :D Toisella kehoituksella lähti. Täällä avopiilo ja Rin ihan poikki. Hirmu hyvin Rin malttoi hakea hajunlähdettä ja itse olin sijoittunut radalla hyvään kohtaan että näin Rinin paikallistavan hajua eikä tullut tarvetta kutsua pois.

Pisteitä lähti tottelemattomuudesta, hitaasta vauhdista toiselle maalimiehelle ja kahdesta käskystä kolmannelle. Yhteensä pisteitä tuli 164.

Nämä treeneistä kisakentällä, kiitos kuvien ottamisesta Tiina M.!




Myöhemmin mentiin suorittamaan esineruutua. Jälleen kerran, alue oli hyvin selkeä ja näkyvyys hyvä. Nyt sentäs tuuli oli noussut hieman eikä ollut aivan seisova keli. Lähetin vasemmalta, Rin eteni taakse ja toi esineen. Sitten seuraava lähetys, Rin eteni puoleen väliin, sai hajun ja toi esineen kannon takaata. Kolmas lähetys noin alueen puolesta välistä. Rin lähti etenemään vasempaan takakulmaan ja alueen ulkopuolelle. Huusin kääntökomennon ja sijoituin niin että jos Rin tulee luokse niin samalla tarkastaa alueen jolle ei ollut mennyt. Rin kääntyikin etenemään takarajalla ja löysi sieltä kolmannen esineen. Vautsi! Neljäs esine jäi oikeaan takakulmaan minne ei edes ehditty. Pisteitä ansaitusti 30 :)

Viimeisenä tottis, tässä tuttu kenttä. Rin pääsi ensin suorittamaan yksilöliikkeet ja Rin oli selkeästi aika nuutunut. Rinin tavalliseen tottismoodiin tämä tiesi vaan sitä että seuraaminen on entistä kamalamman näköistä. Kentälle menossa Rin olisi voinut olla paremmin mukana. Ampumisiin ei reagoinut ja seuruu huononi kokoajan. Oli mukana mutta sellainen ponneton lötkö. Lyhyen sivun täyskäännöksessä tuli ilmeisesti ötökkäongelma ja Rin katosi sivulta. Jouduin pysähtymään että Rin tuli mukaan uudestaan. Henkilöryhmä hyvä! Hyvin Rin oli mukana myötäpäivään käännöksessä ja kiihdytti eikä jätättänyt. Tästä ansaitusti Tyydyttävä.

Kiitos Nealle kuvauksesta! Yritin yhdistää nämä videot mutta en vaan osaa, kuvattu kännykällä. Ehkä jatkossa jaksaisin raahata sen oikean videokameran mukaan. 



Sitten istuminen. AINA henkilöryhmän jälkeen sen lisäksi että kerron Rinille mikä liike on tulossa niin olen hieman rapsuttanut korvan takaa. En niinkään merkiksi istumisesta vaan enemmänkin palkaksi. Nyt en jostain syystä tehnyt tätä ja ihan tietoisesti vaan ajattelin että enpäs rapsuttele. No Rin sitten ajatteli että enpäs istu :D Seisomiseksi meni. Puutteellinen. Maahanmenot ovat olleet kamalia jos Rin edes on maahan mennyt mutta nyt kokeessa tuli nopea ja varma maahanmeno. Luoksetulo oli hieman ponneton ja sivulle siirtymä aavistuksen vino. Mutta Rin tuli suoraan eteen :) Hyvä Rin! Tästä muistaakseni Hyvä. Liikkeestä seisomisessa Rin seisahtui napakasti mutta odottaessa tuli taas ötökkäongelma ja niitä piti napsia. Tassut pysyivät kuitenkin hienosti sijoillaan! Kun palasin Rinin viereen tuli hirveä dilemma. Mitä mun pitää  sanoa? Pitääkö se jättää seisomaan? Mitä kummaa tässä pitikään tehdä? Sitten päätin että käsken sivulle ja samalla tuomari sanoi että käsky. Ainiin! Piti odottaa tuomarin lupaa ihan niinkuin kaikkialla muuallakin :D Voihan helle ja voittajaluokan kaipuu. Arvosana Erittäin Hyvä.



Siirtymä kapuloille hyvä! Tasamaanouto myös hyvä, nopea nouto vaikkakin palautus voisi olla nopeampi loppuun asti. Hyppynoudossa hyvä hyppy, tulossa kesti pitkään mutta Rin tuli puhtaasti kapulan kanssa esteen yli :) Estenoudossa myös varma meno ja tässä tälläkertaa nopea ja varma paluu myöskin esteen yli. JEEEEE! Tätä treenatessa olen nyt kuurina kehunut ja kannustanut Riniä kapulan noston jälkeen jotta Rin tulisi vapaammin ja vauhdikkaammin takaisinpäin. Tämä on ilmeisesti auttanut ja pitää jatkaa tätä ja tehdä samaa myös hypylle. Noudoista arvosanat Erittäin Hyvä - Erinomainen.



Eteenlähetys Rinin tyyliin Erinomainen. Tässä se seuruu oli taas hyvää.. Paikallaoloon siirtymä hieman epävarma mutta Rin oli sivulla hyvin kuulolla ja jäi hyvin. Eikä kuulemma ahdistunut paukuista. Tottelevaisuudesta siis 87p. Tuomarina kaikilla osuuksilla Vesa Häkkinen. Yhteensä pisteitä kertyi 281, 1-tulos, 2-sija ja kaupunkiottelujoukkuekultaa! Hyvä me!



Loppuun vielä kerron Rinin kuulumisia "Kuinka lähdetään metsälenkille ihan niinkuin normaalit koirat" -harjoittelusta. Rin on sisäistänyt sen että häkistä ei saa tulla ilman nenäkosketusta. Luvan nenätargettiin Rin saa kun käy makuulle niin että on häkissä. Välillä on hauska seurata Rinin ajatuksenjuoksua kun ensin Rin seisoo puolittain ulkona häkistä. Mitään ei tapahdu. Sitten Rin käy makuulle, jalat ulkona häkistä. Mitään ei tapahdu. Rin miettii ja koukistaa ylimääräiset jalanpalat häkin sisälle jolloin nenätarget ilmestyy ja Rin pääsee täppäämään :D Hassu eläin.

Häkistä poistuttua pitää taas heti ottaa nenätarget, tämä vaatii kyllä vielä tiukan käskyn eikä tule automaattisesti vaan Rin on edelleen juoksemassa Kooan kimppuun. Sitten istumaan. Uutena olen ottanut sen että Rin joutuu pitämään nenätargetia käteen jokusen matkaa, pääosin sen verran että kun kehun Riniä rauhallisesti niin ei enään pudota nokkaa miun kädestä. Jos pudottaa niin huomautan ja pysähdyn. Kun tämä on hoidettu niin Rin joutuu vielä kävelemään miun mukana sen verran että ei enään puhalla ja puhku vaan hieman rauhoittuu, yleensä noin 100-200 metriä. Sitten saa luvan mennä. Nyt Rin on jo senverran rauhallinen että ei enään juokse Kooaa päin vaan juoksee ohi, kääntyy ja sitten sen jälkeen saattaa kiihdyttää Kooan iholle. Jos siltä näyttää niin tämän ajatuksen saan usein stopattua käskyllä. Huh, on kyllä lenkeillä hommaa alussa mutta nyt ollaan tätä tehty reilu vuosi joten ehkä ensi vuonna olemme taas kaksi askelta edellä asiasta.

Rin ja Toveri Jana. Ekassa kuvassa Rin noin kolme vuotta ja jana noin 4 kuukautta. Nyt kaverukset kuvattu uudestaan :D Toinen kasvaa ja toinen... ei.


Sitten pari epäonnistunutta otosta :D