sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Ei ole todellista




Ei ole todellista, Rin on taas tänä kesänä saikulla. Juurikun olisi kiva kisata kevään treenin jälkeen. Tälläkertaa toivottavasti saikku kestää vaan kuukauden verran kun viime vuonna Rin saikutti pidempään pohjelihaksen revähdyksen takia. Rinillä siis todettiin varpaan sivusiteen venähdys. Onneksi ei pahempaa vaikka Rin hyvin surkealta keskiviikkona näyttikin. Tiistaina Rin treenasi tottista aivan normaalisti ja sen jälkeen lähti Henrin kyydillä agilityhommiin. Kaikki täällä ok mutta kotipihassa autosta poistuessa Rin ontui voimakkaasti. Saatiin onneksi keskiviikolle aika Espooseen Laura Hakalalle ja Rin kuvattiin jotta ei olisi murtumia. Sitten vaan huilia ja toivottavasti elokuussa kokeeseen. Nyt jää siis hakukoe pois.

Ja eikä tässä vielä kaikki! Tiistaina tokotreeneissä Namun ollessa hommissa Namusta tulikin kolmijalkainen koira! Mukava päivä kun illalla on kaksi kolmijalkaista koiraa. Namu siis lauantaina mökillä törmäsi Rinin kanssa ja hetken ontui oikeaa takajalkaa. Sen koplasin ja ontuminen loppui. Seuraavaksi tiistaina Namu oli vapaana kentällä ja kun teki voimakkaan stopin niin oli täysin kolmijalkainen ja nosti oikean takajalan mahan alle ja potki välillä taaksepäin. Ontui myös jalkaa ja oli jäykkä takaata. Namu autoon ja otin myöhemmin Namun uudestaan, nyt ei mitään ontumista, ehkä vähän jäykähkö. Mentiin kentälle ja taas sama, reippaampi pysähdys ja Namu oli kolmijalkainen hetken aikaa. Kotona ja tähän asti ei ole ollut enään voimakasta ontumista. Edelleen ehkä enemmän hieman jäykkää liikkumista. Namu myös hampailla ja tassuilla kupsuttaa enemmän takapään aluetta kuin aiemmin. Vatsassa on paljon mäkäräistän puremia en tiedä johtuuko siitä vai mistä. Jokatapauksessa Namulla on ensiviikolla sekä osteopaattiaika että ortopedi myös. Keskiviikkona Namu ei kenenkään ortopedin päivään mahtunut.

Tiistaina Namu ei siis juuri treenannut, Rin teki seuruuseen lähtöä, jääviä, eteentulon suoruutta ja EK-juttuja! Pitää alkaa toimiin jos haku ei olekaan Rinin juttu. Tehtiin kentällä pudotettua ja nämä menivät hyvin. Yhdellä kertaa samalla linjalla oli ruutu ja esine. Rin kaarsi kovaa vauhtia ruutua kohti kunnes tuli selkeä "Hetkinen!" ajatus Rinillä ja Rin veti jarrut lukkoon ja vaihtoi vedon esineelle :D Rin teki myös tarkkuutta ja tässä Rin oli taitava. Reagoi esineeseen hyvin mutta vaatii vielä harjoitusta siihen että saa luottoa jatkaa etsintää. Pienenpienenpieni ruuvikin nousi vaikka Rin meinasi sen kahdesti hyljätä kun ei heti löytänyt. Isompia ei-metallisia esineitä keskittyi etsimään paremmin. Eteentuloissa Rin oli odotettavasti vino mutta koska tällä ei päässyt mihinkään niin suoreni hyvin. Juoksusta maahan ei ollut ongelmaa ja Rin suoritui tästä nopeasti. Istumisessa tehtiin miun poistumiseen tarkkaavaisuutta, Paula jessasi/nosti käden kun Rin tuijotti ja jessasin tästä lelulle.

Maanantaina poikkesin Porvoossa treenaamassa. Kentällä ammuttiin paljon ja vasta myöhemmin tajusin että herranjestas mitenköhän Namu ottaa nämä itseensä! Onhan se kuullut pauketta mutta ei näin läheltä ja näin paljon. Olihan Namu hieman ahdistunut ja treenin käynnistyminen kesti hetken. Tehtiin yksinkertaisia juttuja, seuruussa oli eniten hankaluuksia käynnistymisessä. Näin jälkikäteen mietin että voisiko olla myös jonkinlaista epämukavuutta kropassa jos tiistaina oli sitten oireita. Noudot Namu teki hyvällä vauhdilla. Kentällä oli myös paljon muita koiria ja hienosti Namu jaksoi keskittyä, kerran meinasi lähteä kun toinen koira teki noutoa lähellä. Namu kävi vielä toisen kerran ja nyt oli rennompi. Rin teki pitkän paikallaolon ja siirtymät. Seuruun aloituksia ja esteet. Hyppy oli hyvä mutta estenoudossa Rin ajautui sivuun ja selkeästi pohti tullako esteiden välistä vai mennäkö hypyn kautta. Valitsi kuitenkin esteen ja tästä kehuin kovasti. Vauhti ei kuitenkaan riittänyt enään ylitykseen ja Rin toi sivusta kapulan. Tästä kovat kehut. Uusi yritys ja nyt meni kaikki hyvin. Tasamaanoudossa tiputteli kahdesti kapulaa ja näistä ei palkkaa. Kolmas kerta onneksi onnistui! Loppuun vielä eteenlähetys ja tässä kävi ensimmäistä kertaa niin että Rin ennakoi maahanmenon. Uudella yrityksellä ei ennakointia. Eteenlähetystä en suunnitellut treeniin mutta Rinin kentällä ollessa ammuttiin usein ja sellaisissa kohdissa joissa Rin ei odottanut ampumista. Eli siirtymässä kapuloille ja Rin oikein hypähti ilmaan. Sitten myös toisessa kohtaa esteillä ja taas voimakas reaktio. Rin kuitenkin suoriutui hyvin. Rin hilseili voimakkaasti niin siksi otin mukavan liikkeen loppuun kun Rin tykkää juosta.

Namun treenikuvista kiitos Mirva V.!










Namu käväisi pienen kävelyn myös Helsingin vilkkaudessa. Hyvin maalaispoika selvisi tästä vaikka näki autoja varmasti enemmän vartin lenkin aikana kuin kuukaudessa normaalisti :D Ratikankin ehti nähdä ja paljon busseja mutta Namua ihmetytti eniten odotus liikennevaloissa. Ja yksi asia mitä olen miettinyt Namun kroppaongelmien syyksi. Namu on alkanut karkaamaan veräjästä! Perhanan karvapallo tunkee itsensä koiraverkon pienestä ylävälistä auton puolelle niin treeneissä kuin auton ollessa liikkeessä! Mökkimatkalla oli samalla puolella Kooan kanssa ja lähti karkuun veräjän toiselle puolelle tunkien itsensä pienestä väliseinän ja tavaraverkon välistä kassien päälle. Voi luoja. Tässä jos missä jää jalat jumiin ja väännöksiin.

Juhannuksen vietimme mökillä. Täällä ensimmäisenä päivänä koirat varastivat uimaan! Kaikki kolme löytyivät pulikoimasta. Saivat melkein joka päivä uida mutta Rin ei enään pystynyt juurikaan uimaan vaan rannalla kyttäsi Namua ja Kooaa. Namu taas kyttäsi Kooaa. Mutta Namusta on selkeästi kuoriutunut vesipeto :) Hyvin koirat myös uskoivat kun kerroin että nyt ei uimaan mennä. Isot ja viisaat eivät menneet mutta nuorin ei-niin-viisas yritti vanhuksia innostaa uimapolun suuntaan. Koska ei saanut vastakaikua niin ei yksin uskaltanut lähteä. Rinin sai välillä houkuteltua mukaansa, tsekkailin välillä missä koirat ovat ja muistutin että minne suuntaan ei sovi mennä.

Tuulisia päiviä

Rin ei kykene uimaan vaan juoksee rannalla ympyrää

Kelluvia päitä



Koska Namu ei oireile kummemmin niin Namu on tehnyt jälkeä. Perjantaina kaareva jälki ja palkkasin nameilla jotta Namu ei riehuisi liikaa. Ei mennyt hyvin, oli vähän haahuilua ja keppejä jäi. Tänään uusi yritys ja nyt sellainen suorakulmio. Nyt Namu meni jo tarkemmin! Vanhempi jälki, noin 2 tuntia ja palkaksi otin pallon ja myös nameja. Namu oli aivan täpinöissään pallosta joten nameja en edes kokeillut :D Hetkellisesti eksyi jäljeltä mutta hienosti selvitti tiensä takaisin. Ylitti polkua ja isompaa polkua. Hieno Namu! Yksi keppi jäi haahuilu reitille mutta muut Namu bongasi varmasti.

Koska Rin on saikulla niin Kooa on päässyt treeneihin tuuraamaan. Perjantaina Kooalle jälki ja voi miten kivaa oli Kooan perässä mennä. Kooan vauhti on nykyään juuri täydellinen. Saa itse kävellä hyvää vauhtia ja Kooa menee sellaista vauhtia että kulmista ei mennä yli vaan tehdään juuri oikeassa hetkessä käännös. Kepit nousivat kaikki. Tänään hakua ja Kooa oli vallan innoissaan päästessään tallaamaan ja tajutessaan mitä tehdään. Yritti haukkua jo ennen tallausta :D Ja esitti vallan hienoa seuruuta tallatessani. Yhdellä puolella maalimies kolmesti. Kooa meni taas hienosti ja kyllä Kooan kanssa on vaan niin upeaa treenata <3


Takana tuleva saa kärsiä hiekkamyrskystä


2 kommenttia:

  1. Todella harmi, että sairasloma sattuu juuri kisakaudelle! Vaikka ei se tietenkään koskaan ole mukavaa, jos koira sairastaa, mutta varsinkin sellaisten lajien kohdalla, joihin tarvitsee juuri sen tietyn vuodenajan, niin on tosi surku, jos kausi menee pilalle. Ja kun olette niin kovasti sitä varten treenanneetkin... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä se aina ottaa hieman ohimoon kun olisi mahdollisuus kisata ja ei vaan päästä. Mutta kaikella on tarkoitus ja nyt tähdätään EK-kokeeseen kun siellä on metsäosuudet lyhyemmät ;) Heti saikun jälkeen koe, jos Rin ei oireile varvasta.

      Poista